Dagmar

Helppo ja nopea kontakti

Televisiomainoksen aktivointiosuudessa katsojaa houkutellaan tilaamaan näyte lähettämällä tekstiviesti ruudussa näkyvään numeroon. Toisessa kampanjassa lukijoita pyydetään kertomaan spontaani mielipide lehden liitteenä olevasta tuotenäytteestä kätevästi mobiilin palautekanavan avulla. Kolmas mainostaja on sijoittanut elintarvikepakkaukseen viestin, jossa ostajaa kehotetaan tilaamaan tuotteeseen liittyvä ruokaresepti mobiilina lisäarvopalveluna.

Mobiilista on saatu hyviä kokemuksia myös kanta-asiakasohjelmien rakentamisessa ja ylläpidossa. Asiakkaiden reaktioita voidaan seurata reaaliaikaisesti ja näin saadaan kerättyä arvokasta tilannedataa, esimerkiksi mainonnan toimivuudesta.

Mobiilin avulla voidaan myös parantaa asiakaspalvelua: asiakkaalle lähetetään tekstiviestinä ilmoitus siitä, milloin merkkihuoltamolla ollut auto on valmis noudettavaksi tai milloin kiinnostava sesonkituote on ostettavissa.

Pienimuotoisia tutkimuksia ja kyselyjä voidaan toteuttaa puhtaasti SMS-tekniikkaa hyväksi käyttäen. Kuluttaja on helppo saada mukaan osallistumaan kilpailuihin tai vaikkapa testaamaan ja antamaan mielipiteitä uusista markkinoille tulevista tuotteista.

Jinglen jälkeen mainosspotti

Nykyaikaisten puhelinmallien kamerat, värinäytöt, mahdollisuudet sovellusten lataamiseen sekä kuvien ja äänen tilaamiseen avaavat uusia ovia brandimainontaan. Kännykän soittoääneksi voidaan ladata tv-mainoksesta tuttu jingle ja taustakuvaksi tilata brandin ja kohderyhmän maailmaan sopiva kuva. Uusimpiin puhelimiin on mahdollista ladata jopa mainosspotteja, joita käyttäjät saavat lähettää eteenpäin toisilleen. Esimerkiksi Battery, MasterCard ja Adidas ovat tehneet tämäntyyppistä yhteistyötä Nokian kanssa.

Verkkomainonnan kaltaisia mobiilimainonnan muotoja, kuten bannereita ja interstitiaaleja, on ollut tarjolla jo pitkään. Rajoitteena ovat olleet wap- ja mms-puhelimien määrä sekä käyttäjät, jotka eivät ole hyödyntäneet puhelimiensa ominaisuuksia. Yhteysnopeuksien kehittyessä ja värillisen wap:in yleistyessä käytön uskotaan lisääntyvän.

Viivakoodeja lukeva kännykkä?

– Tulevaisuudessa esimerkiksi läsnäolotietopohjainen viestintä avaa mainostajalle uusia mahdollisuuksia, uskoo mobiilimainonnan asiantuntija Päivi Fleege.

– Presence-tekniikan avulla käyttäjä näkee yrityksen viestin jo selaillessaan puhelimensa osoitekirjaa. Tätä teknologiaa käyttäen yritykset voivat ”lähettää” asiakkailleen esimerkiksi tarjouksia ja aukioloaikoja. Haasteeksi jää enää se, miten päästä asiakkaan osoitekirjaan.

– Uusia käyttömahdollisuuksia tuovat myös sisällönvälitys infrapuna- tai bluetooth-yhteyden yli ja mobiililaitteisiin suunnitteilla oleva lukulaite, jolla voidaan lukea esimerkiksi viivakoodeja.

Dagmar on aktiivisesti mukana Helsingin Kauppakorkeakoulun ja Hankenin Suoramarkkinointi-instituutin digifoorumi DiVia:n projekteissa, joissa tutkitaan miten yritykset voivat hyödyntää digitaalisia kanavia asiakassuhteiden luomisessa ja kehittämisessä.

Tavoitteet ja seuranta osaksi kokonaisuutta

Fleege muistuttaa, että kun mobiilikanava otetaan mukaan mediamixiin, on sille asetettava aivan normaaliin tapaan tavoitteet.

– Mobiilikanavaa ei pitäisi ajatella yksittäisenä toimenpiteenä vaan sen käyttö on rakennettava osaksi kampanjaa jo heti perussuunnitteluvaiheesta lähtien. Samoin sille on asetettava mitattavat tavoitteet, joiden saavuttamista seurataan osana kampanjakokonaisuutta.

– Mitä kohdennetummin markkinointi suunnataan, sitä tärkeämpää on kohderyhmän tuntemus. Huonosti kohdennettu tekstiviestikampanja on pahimmillaan spammia.

Onnistunut mobiilikampanja edellyttää tiivistä yhteistyötä mainostajan, mainostoimiston, mediatoimiston sekä mobiilipalveluja tarjoavan yrityksen välillä.