Monien muutosten internet-vuosi 2001 (10.1.2002) |
Viime vuosi oli internet-mainonnalle myrskyinen. Monia verkkopalveluja lopetettiin tai sulautettiin suurempiin sivustoihin, ja kansainväliset verkkomyyjät lähtivät Suomesta. Mutta onneksi uusiakin palveluja syntyi, ja viikoittain sekä erityisesti päivittäin internetiä käyttävien osuus oli edelleen voimakkaassa kasvussa.
|
Vuonna 2001 runsas 2 miljoonaa suomalaista käytti internetiä viikoittain. Tärkeimpiä käyttösyitä olivat sähköposti, pankkiasioiden hoitaminen sekä uutisten, tiedotusvälineiden ja yritysten sivustojen seuraaminen. Verkosta etsitään entistä enemmän myös matkailupalveluja. Mainostaja tavoittaa verkosta yhä parhaimmin nuoria, nuoria aikuisia tai parhaassa työiässä olevia, keskimääräistä paremmin ansaitsevia ja paremmassa asemassa työskenteleviä hyvin koulutettuja kaupunkilaisia. Myös päättäjille ja yrittäjille internet on jo arkipäiväinen työväline. Internet-sivustoille vuosi 2001 oli rankka. Nuorten suosimat Iobox ja Artic lopetettiin kokonaan. Talentum järkeisti toimintojaan yhdistäen kaikki sivustonsa Talentum.com:n alle, jolloin WOW! katosi markkinoilta. Scandinavian Online palasi lahden yli Ruotsiin, ja sen Suomi24.fi kuihtui tynkäpalveluksi. Monet palvelut sulautuivat osaksi suurempaa sivustoa, kuten SoneraPlazalle siirtynyt verkkohuutokauppa Huuto.net. Fortum laittoi kuluttajapalvelunsa Muuttaja.com, Mokkeilija.com, Remontoija.com ja Kotona.com myyntiin – Sato Yhtymä osti. Virtuaalimaailman palveluja ja ostospaikkoja katosi Suomesta joukolla: esimerkkeinä Mrjet.fi, Letsbuyit.com, Meteori.com, Boo.com, Boxman.fi ja Netinlevy.fi. Vuoden 2002 aikana markkinoilta kadonnee vielä lisää palveluja, sillä rahaa tuottava toiminta näyttää keskittyvän yhä vahvemmin isoille sivustoille ja vahvoille, luotettaville brandeille. Isoimpien sivustojen listassa ainoa merkittävämpi muutos vuoteen 2000 verrattuna oli Microsoftin Msn.fi:n rynniminen kärkisijoille. Ilta-Sanomien sivustokin on nostanut suosiotaan 10 suurimman joukkoon, kun mitataan viikoittaisten eri kävijöiden määrää. Kävijämäärältään suurin sivusto on edelleen SoneraPlaza. Mutta onneksi uusiakin sivustoja syntyi, kuten hyvinvointiverkosto Terve.com, televisioon kokkausohjelmaksi päätynyt Ruokala.com, nuorten naisten Cosmopolitan.fi, keväällä lanseerattu ja syksyllä Osuuspankille siirtynyt koko perheen Mainio.net, Telian mobiilipalvelu Speedytomato.fi ja Helsingin Sanomien Nyt-liitteen Nyt.fi. Verkkomyyjät pakkasivat kapsäkkinsä ja lähtivät Suomesta, etunenässä DoubleClick maaliskuussa. Toukokuussa oli saksalaisen AdLinkin vuoro tunnustaa tappionsa, ja elokuun lopussa 24/7 vahvisti viikkoja Suomen toimiston lopettamisesta kiertäneet huhut todeksi. Jäljelle jäivät ainoastaan Telian Netpool ja alun perin hollantilainen ad pepper media. Lisäksi SanomaWSOY perusti runsaalle 20 verkkomedialleen yhteisen myynti- ja mainosverkon. Kriittisistä puheenvuoroista huolimatta perinteinen, ilman teknisiä kikkailuja toteutettu banneri on yhä käytetyin mainosmuoto. Niin sanotut rich media -mainokset ovat tulleet syksyn mittaan yhä suositummiksi, mutta mainostajat ovat käyttäneet niitä harkitusti. Mainokset mahdollistavat toiminnallisuuden ja vuorovaikutteisuuden, mutta ovat osoittautuneet usein teknisesti ongelmallisiksi. Mainostajan kohderyhmäkään ei ole aina suhtautunut niihin odotetulla innolla. Vuosi 2001 olikin rajojen etsimisen aikaa uusien mainosmuotojen suhteen. Tänä vuonna toiminnalliset mainokset nostavat varmasti osuuttaan huomattavasti, kun viime vuonna kerätyt opit hyödynnetään. Investoinnit verkkomainontaan pienenivät viime vuonna, samoin kuin moneen muuhunkin mediaryhmään. Suurimmat mainostajat edustivat teleliikennettä, pankki- ja vakuutusalaa sekä it-yhtiöitä. Lopulliset toteutuneet panostusluvut saadaan lähiaikoina. Lähteet: |