Dagmar

Nuorten tv-katselua ei kesä paljon heilauta (5.10.2000)

Viime kesän katselututkimusten mukaan ne, jotka viettävät eniten aikaa television ääressä talvikautena, vähentävät katsomistaan eniten kesäkautena. Yli 65-vuotiaat katsoivat kuluneena kesänä tv:tä 21 % vähemmän kuin alkuvuonna. Sen sijaan nuorten (15-24 v.) kokonaiskatselu putosi kesän ajaksi vain 12 %. Siinä missä vanhemmat rapsuttavat pihoja tai lekottelevat mökkilaiturilla, jäävät nuoret mittailemaan kuumia kesäkatuja.

Alkuvuonna, eli tammi-elokuussa, kymmenen vuotta täyttänyt suomalainen käytti television katseluun keskimäärin 2 tuntia 42 minuuttia. Kesäkuukausina (kesä-elokuu) katselun määrä oli 18% alhaisempi kuin koko alkuvuoden keskiarvo.

Katselun väheneminen kesällä vaihtelee kuitenkin suuresti iän mukaan. Nuorten kokonaiskatselu putoaa kesän ajaksi kaikkein vähiten.

Eniten tv-ohjelmien katselu väheni kesällä koko väestön osalta puolenpäivän paikkeilla. Nuorten (15-24 v) tv-katselu väheni eniten aamulla ennen kello yhdeksää. Nuoremmissa ikäryhmissä, jossa katseluun käytetyn ajan väheneminen on pienempää, tapahtuu ylipäänsä siirtymää katseluajassa. Kesällä katselu painottuu myöhäisempään kellonaikaan – erityisen korostuneesti kello 23 jälkeen.