26.2.2015 | Uutisarkisto

Ohjelmallisen ostamisen viisi hyötyä brändimarkkinoijalle

Ohjelmallinen ostaminen on lähtenyt liikkeelle voimakkaimmin verkkokauppiaiden toteuttamana uudelleenmarkkinointina. Mutta siitä on erittäin paljon hyötyä myös kivijalkakauppaa tekevälle brändimarkkinoijalle. Vuodesta 2015 on selvästi tulossa ohjelmallisesti tapahtuvan brändimainonnan vuosi.

5 painavaa syytä hyödyntää ohjelmallista ostamista:

1.   Kattava peitto Suomessa ja maailmalla

Ohjelmallisella ostamisella voidaan tavoittaa haluttu kohderyhmä erittäin kattavasti. Suomalaisista verkkomedioista jo lähes kaikki tarjoavat bannerimainontaa ohjelmallisesti ostettavana, ja myös ulkomaisille sivustoille saadaan laajennettua mainonta erittäin helposti.

2.  Näkyvyys kaikissa kotimaisissa Premium-medioissa ilman päällekkäispeittoa

Mediasuunnittelussa kohderyhmä pyritään aina tavoittamaan mahdollisimman kustannustehokkaasti. Turhan toiston välttämiseksi samankaltaisten medioiden välillä joudutaan tekemään valintoja suurimman panostuksen kohdistamisessa. Ohjelmallisen ostamisen turvin voimme keskittyä kohderyhmän tavoittamiseen ilman mediarajoituksia. Mainontaa voidaan julkaista esimerkiksi Iltalehti.fi:ssä ja Iltasanomat.fi:ssä ilman huolta suuresta päällekkäispeitosta. Ohjelmallinen ostaminen mahdollistaa nettopeiton optimoinnin (nettokontaktit sekä toisto) mediariippumattomasti.

3.  Bränditarina kulkee katsojan mukana mediasta ja formaateista toiseen

Mahdollisuus ohjata mainonnan näkemistä avaa uusia tapoja kertoa bränditarinaa: ohjelmallisen ostamisen avulla tarinaa voidaan jatkaa mediasta ja mainosmuodosta toiseen entistä helpommin. Esimerkiksi tv:ssä näytetyn brändispotin tarina voidaan ajastaa jatkumaan videomainonnalla verkossa. Katsoja voi nähdä seuraavan viestin vaikkapa YouTubessa, sitten Katsomo.fi:ssä ja lopuksi bannerimainonnassa, jossa häntä aktivoidaan haluttuun toimintaan. Tarina voi kulkea myös esimerkiksi HS.fi:n etusivun paraatimainonnan nähneelle jatkuen videomainonnalla Katsomossa.

4.  Sisältömarkkinoinnin yleisödata tehokäyttöön

Brändimainonnassa sisältömarkkinointi ja ohjelmallinen ostaminen on unelmaliitto. Omille kohderyhmille taiten tehty sisältömarkkinointi tuottaa erittäin hyvän yleisödatan lähteen. Tätä dataa voidaan hyödyntää ohjelmallisessa ostamisessa sekä uudelleenmarkkinoinnissa että samankaltaisten yleisöjen etsimisessä. Voimme optimoida kohti yleisöä, joka käyttää eniten sisältöämme ja jakaa sitä muille.

Oman yleisön lisäksi kohderyhmän tavoittavuutta voidaan parantaa hyödyntämällä esimerkiksi julkaisijoiden ja kolmannen osapuolen dataa.

5.  Raportointi ja kampanjamuutokset helposti ja yhtenäisesti

Lähes reaaliaikainen data antaa mahdollisuuden ymmärtää mitä tapahtuu juuri nyt. Kampanjamuutoksia voidaan tehdä lennossa, jos siihen on tarvetta. Kun ymmärrystä verkon toimivuudesta kertyy muutamaa sivustoa laajemmin, on huomattavasti helpompi hankkia parempi ymmärrys myös brändin kokonaisvaltaisesta näkyvyydestä ja vaikuttavuudesta. Jatkamalla mittaamista myyntiin asti voidaan näkyvyyttä nostaa tai laskea myynnin tarpeiden mukaan, kun niiden välinen korrelaatio on mallinnettu ja tiedossa.

Ohjelmallinen ostaminen on tehokas ja toimiva tapa tavoittaa omat kohderyhmät, rakentaa brändin tunnettuutta ja vaikuttaa mainonnan tuloksellisuuteen. Vaikka tuskin monikaan brändimarkkinoija voi siirtyä kokonaan ohjelmalliseen ostamiseen, aina on hyvä löytää uusia, ainutlaatuisia ja luovia tapoja kertoa tarinaa. Ohjelmallinen ostaminen soveltuu tällä hetkellä parhaiten standardiksi muodostuneiden mainosmuotojen ostamiseen. Niiden päälle voidaan rakentaa perusmainonta, jota täydennetään tarvittaessa mediakohtaisilla erikoisratkaisuilla. Brändimainostajalle on kuitenkin nyt jo ohjelmallisesti tarjolla lähes kaikki rich media -ratkaisut. Myös kokonaisia kampanjoita, ja brändilähtöjä voidaan rakentaa ohjelmallisesti hyödyntämällä monipuolisesti videon, mobiilin ja displayn mahdollisuuksia.

Brändimarkkinoija – tartu rohkeasti ohjelmallisen ostamisen tuomiin mahdollisuuksiin!
Ohjelmallisesta ostamisesta on kirjoitettu aiemmin:
Ohjelmallinen ostaminen, osa 1
Ohjelmallinen ostaminen, osa 2: ostamistavat
Ohjelmallisen ostamisen viisi hyötyä verkkokauppiaalle

Petri Vatanen

Petri Vatanen

Petri Vatanen on digitaalisen maailman moni- ja syväosaaja, jonka tekninen tausta verkkopalvelujen kehittämisestä yhdistyy vuosien markkinointiosaamiseen uniikilla tavalla. Hän auttaa yrityksiä ja etenkin markkinointia ottamaan kaiken irti datasta ja teknologiasta liiketoiminnan kasvattamiseksi.

Lisää aiheesta