Dagmar

Onko Otaniemi opiskelijoiden Beverly Hills? (31.8.2000)

Teknillisten korkeakoulujen opiskelijoille ja henkilökunnille sekä teknologiakeskusten henkilökunnille jaettavan T-lehden lukijatutkimuksen mukaan harva teekkari elää opintotuen varassa. Vastaajista 48 % ilmoitti bruttotuloikseen vähintään 6.000 mk/kk ja 59 % ilmoitti tekevänsä töitä opiskelun ohella tai opiskelevansa työnteon ohella.

Lukijatutkimukseen vastanneista oli 81 % miehiä, 68 % 21-24-vuotiaita ja 66 % naimattomia ja lapsettomia. Siksipä heidän ostoslistansa kolme kiireisintä kohdetta olivatkin tietokone, matkapuhelin ja polkupyörä.

Tutkimuksen mukaan teekkarit ovat jo opiskeluaikanaan melkoisia vaikuttajia: lähes 90 % vastaajista myönsi, että heiltä kysytään laite- ja ohjelmaneuvoja, ainakin joskus.

Lehden mielenkiintoisimpana osastona vastaajat pitivät rekrytointiosastoa, joka kiilasi ykköseksi jopa uutistenkin ohi.

Uusista teekkareista käydään työmarkkinoilla melkoista taistelua. T-lehti onkin päättänyt tiivistää yhteydenpitoa kasvattamalla ilmestymiskertansa vuoden 2001 alussa kahdeksaan, aiemman kuuden sijasta. Lehden painosmäärä on jatkossakin 33.000 kpl.

Taloustutkimus teki T-lehden lukijatutkimuksen internet-kyselynä touko-kesäkuussa 2000 (N=400).