Elokuvamainontaan panostettiin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 814 000 euroa. Kontaktitakuusta luovuttiin vuoden alussa, joten elokuville annetaan nykyisin vain arvio katsojamäärästä. Suomen kansan suhtautumista ei aina voi ennakoida, mutta ainakin Pahat pojat -elokuvan kohdalla kaikki sujui nappiin taitavaa mediamyllytystä myöten.
Viiden katsotuimman elokuvan joukkoon mahtuu myös lapsille suunnattu Viidakkokirja 2. Lapsikatsojille onkin nyt kehitetty oma elokuvapaketti: lastenelokuvien yhteyteen myydään kelluvaa mainontaa, korkeintaan kolmen minuutin ajaksi. Muuta mainontaa näiden elokuvien yhteyteen ei voi ostaa.
Uusia katsojamagneetteja on luvassa jo piankin. Megamenestyksen saaneen Matrixin jatko-osa lupaa ennennäkemättömiä erikoistehosteita valkokankaalle jo ensi viikolla, kun Matrix Reloaded valtaa teatterit.
Heinäkuussa kesäkansaa houkuttelee teatterin hämäriin Charlien Enkelit: Kurvit Suoriksi, jossa Cameron Diaz, Drew Barrymore ja Lucy Liu esittävät taitojaan ja avujaan.
Heinäkuussa nähdään myös Ang Leen Hulk, jota levitetään 50 kopion voimin sekä Steve Martinin ja Queen Latifahin tähdittämä Bringing Down the House, joka nousi avausviikonloppunaan suoraan jenkkilistojen kärkeen. Jälkimmäisen elokuvan suomalaiseksi nimeksi on annettu ”Elämä on laiffii”.
Elokuussa teattereihin jytisee Terminator 3: Koneiden kapina sekä Tomb Raider 2 eli Lara Croft and the Cradle of Life. Oscar-voittaja Angelina Jolie palaa kaikkien aikojen suosituimpiin toimintahahmoihin kuuluvan Lara Croftin rooliin.
Elokuun lopulla Perttu Lepän ohjaama Helmiä ja Sikoja käynnistää suomalaisten elokuvien seuraavan aallon. Syyskuussa ensi-iltaan tulevat Broidit sekä Sibelius. Broidit on Esa Illin ohjaama ja Sibelius Timo Koivusalon. Sibeliusta näyttelee kukas muu kuin Martti Suosalo.
Ennakkoon runsaasti mediajulkisuutta saanut Hymypoika nähdään lokakuussa. J-P Siilin ohjaama elokuva jatkaa Levottomat-hengessä kaupunkilaisten nuorten elämän kuvaamista.
Syksyllä keskustellaan varmasti myös Lars von Trierin Dogville-elokuvasta, jonka pääosaa näyttelee Nicole Kidman. Calendar Girls on puolestaan naisten vastine Housut pois -elokuvalle. Komediassa keski-ikäiset naiset keräävät rahaa hyväntekeväisyyteen tekemällä alastonkalenterin itsestään.
Vuoden lopulla nähdään vielä Bad Boys 2 sekä Matrixin kolmas jatko-osa. Eikä tarvitse olla suurikaan ennustaja, jos veikkaa joulusuosikiksi kolmatta jatko-osaa Taru sormusten herrasta -elokuvasta.
Elokuvalehtien joukkoon lanseerataan kesäkuussa DVD Hohto -lehti. Lehdessä käsitellään kahden kuukauden välein kaikki Suomessa julkaistavat DVD-leffat. Lehti sisältää myös tietoa suosituimpien elokuvien ihmisistä, uutisia, ostohakemiston, kilpailuja, kuponkeja, tarjouksia sekä mahdollisesti oheistuotteita.
Pahat pojat | 571 213 | ||||||||||||||||
Taru sormusten herrasta 2 | 456 515 | Johnny English | 178 781 | Nousukausi | 140 648 | Viidakkokirja 2 | 108 477 | Ring | 108 263 | Ota kiinni jos saat | 105 417 | 8 Mile | 102 653 | Raid | 98 081 | 007 – Kuolema saa odottaa | 97 527 |