Dagmar

Paketti voi sisältää jopa 80 %:n säästön (12.2.2004)

Suomessa on laaja ja monipuolinen sanomalehdistö, samoin kaupunki- ja paikallislehtiä julkaistaan runsaasti. Niinpä myös erilaisia sanomalehti- ja kaupunkilehtipaketteja on tarjolla yllin kyllin. Pakettiedut ovat merkittäviä, joten mainostajien kannattaa hyödyntää niitä. Kuhunkin tarpeeseen parhaiten sopivan pakettiratkaisun valinta vaatii kuitenkin lukuisten vaihtoehtojen tuntemista ja puntarointia. Toisinaan ongelmia tuottaa myös pakettihinnoittelu, johon kaivataan lisää läpinäkyvyyttä.

Valinnanvaraa

Paketti voi muodostua yhden lehden aluepainoksista, kuten Alueuutiset tai City-lehti tai se voidaan rakentaa yhden kustantajan lehdistä, kuten Jantonin Ykkösketju, Keski-Uusimaa -konsernin Mediatalli tai Kotimaa-mediat. Kärkimediassa ovat mukana kaikki merkittävimmät päivälehdet, Suomen Paikallismedioissa puolestaan on toistasataa paikallislehteä ja Kaupunkilehti-paketissa noin 50 kaupunkilehteä.

Tarjolla on myös lyhyen aikaa voimassa olevia tarjousluonteisia paketteja. Yleensä ne koskevat vain yhden kustantajan tai myyntiyhtiön medioita.

Paketeilla merkittäviä etuja

Pakettietujen avulla mainostaja voi säästää mediatilan ostossa usein 30-60 % verrattuna siihen, että kauppaa käytäisiin yksittäisten lehtien kanssa suoraan. Parhaimmillaan voi päästä jopa 80 %:n säästöön, mutta tällöin tilaa on ostettava yli kymmeneen paikallislehteen kerralla, ilmoitusaineiston on oltava kaikkiin lehtiin sama, ja on tyydyttävä yhteen julkaisupäivämahdollisuuteen kuukaudessa.

Lehtipaketin myyjä huolehtii ilmoitustilan varaamisesta kaikkiin pakettiin kuuluviin lehtiin, toimittaa niihin ilmoitusaineistot keskitetysti yhdestä pisteestä ja laskuttaa kampanjan yhdellä kertaa.

Eri paketeilla on kuitenkin erilaiset hinnoitteluperusteet, ja muissa reunaehdoissa voi olla julkaistavien ilmoitusten minimimääriä ja -kokoja, tai ilmoitusten yhteenlasketun koon on oltava riittävän suuri. Jossain paketissa kahden lehden tai osapainoksen mukaan ottaminen riittää, mutta toisessa kampanjaan on sisällytettävä kaikki paketin lehdet. Ja ilmoitustyypilläkin voi olla merkitystä: esimerkiksi Kärkimedian kautta ei voi ostaa rekrytointi-ilmoituksia paketin jäsenlehtiin.

Miten pakettihinta jakaantuu lehtien kesken?

Monet lehdet kuuluvat useaan pakettiin: esimerkiksi Vantaan Sanomiin voi ostaa ilmoitustilaa neljän eri pakettivaihtoehdon kautta. Niinpä vaihtoehtojen vertailu on erinomaisen haasteellinen tehtävä. Mediasuunnittelija tekee lukuisia laskelmia, jotta löydetään edullisin vaihtoehto. Onpa markkinoilla sellainenkin lehtipaketti, jolla ei ole julkaistua hinnastoa lainkaan, vaan jokaista kampanjaehdotusta varten on pyydettävä tarjous erikseen.

Ammattitaitoinen ja kokenut mediasuunnittelija hallitsee kyllä pakettiostamisen ja tietää, miten lisänäkyvyyttä voidaan saada lähes samalla rahalla kuin jos tyydyttäisiin yhden lehden vaihtoehtoon. Mutta suunnittelijakin joutuu pyörittelemään päätään, sillä aina ei pakettihinnoissa paljasteta yksittäisten lehtien osuuksia. Tämä tuottaa ongelmia erityisesti silloin kun pakettikampanjan lasku pitäisi jakaa paikallisten jälleenmyyjien tai toimipisteiden kesken. Eikä paikalliselle toimijalle voida perustella, että hänen ilmoitustilasta maksamansa hinta on oikeasti edullinen.