Dagmar Inspiration haluaa olla nimensä mukaisesti niin sisäinen kuin ulkoinenkin inspiraation lähde – suunnittelijoilleen ja asiakkailleen.
Yksikkö pitää huolen siitä, että suunnittelijoilla on käytössään parhaat mahdolliset työkalut ja -tavat myös luovaan ajatteluun. Yhtenä tavoitteena on varmistaa, että suunnittelijat ymmärtävät yhä paremmin kohderyhmien maailmaa hyödyntämällä tutkittua tietoa ihmisten motiiveista ja käyttäytymisestä.
Tämän vuoden aikana Dagmar Inspiration on kouluttanut koko Dagmarin henkilökunnan luovaan ongelmanratkaisuun.
Helmikuussa järjestettiin Luovat Viikot -tempaus, jonka aikana ideoitiin, innovoitiin, opeteltiin uusia ideointitekniikoita ja etsittiin erilaisia näkökulmia.
Tempauksen järjestelyistä vastanneen Honkalan mukaan tavoitteena oli tarjota suunnittelijoille lisää eväitä asiakastyöhön.
– Olemme ylpeitä omasta luovasta osaamisestamme. Silti luovuutta ei pidä jättää itsestäänselvyydeksi, vaan sitä on ruokittava jatkuvasti. Haluamme, että Dagmarissa on Luovat Viikot 365 päivää vuodessa. Aika ajoin luovuudelle kannattaa kuitenkin ostaa erikseen aikaa, koska kiire on pahin luovuuden vihollinen.
Luovia Klinikoita, tietoiskuja ja tekniikkaa
Viikkojen aikana järjestettiin erilaisia Luovia Klinikoita, joissa ideoitiin uusia ratkaisuja asiakkaiden todellisiin ongelmiin.
– Etsimme muun muassa uusia tapoja järjestää promootioita, tehdä taktista hintamainontaa, lanseerata uusia elintarvikkeita. Mietimme mediasuunnittelua 360-astetta.
Klinikoita tuettiin tietoiskuilla, joissa pureuduttiin joka päivä uusiin tapoihin vaikuttaa. Lisäksi suunnittelijat saivat työkaluikseen monia uusia ideointitekniikoita, joita voi hyödyntää päivittäisessä työssä.
Luova Mediaworkshop
Honkalan mielestä luovuus kumpuaa hyvästä yhteistyöstä. Menestykseen tarvitaan saumatonta ja avointa yhteistyötä niin markkinoijan, media- ja mainostoimiston ja median kuin digi-, promootio- ja viestintätoimistojen kesken.
– Tässä muuttuvassa maailmassa ei enää riitä, että kampanjoinnin keskipisteenä on ilmoitusleiska, jonka levitykseen mediatoimisto etsii parhaimmat julkaisut. Nyt tarvitaan todellista yhdessä tekemistä!
Dagmar on kehittänyt Luovan Mediaworkshopin, joka yhdistää edellä mainitut tahot. Workshopissa tutkitaan caseja ja esimerkkejä meiltä ja maailmalta, luodaan pohja yhteisille luovuutta edistäville prosesseille ja ideoidaan yhdessä. Tavoitteena on löytää uusia kohtaamispisteitä asiakkaan kohderyhmien kanssa uusia ideointitekniikoita ja työkaluja hyödyntäen. Workshop on saanut hyvän vastaanoton ja innostanut monia.
– Luovuus tarvitsee aikaa. Lisäksi se tarvitsee ammattitaitoa eli oman alan tuntemusta, mutta myös ympärillä tapahtuvan havainnoimista. Kaiken kruunaa usko itseensä ja siihen mitä tekee. Näiden asioiden yhdistäminen luo luovuudelle otollisen ilmapiirin.
Lisää luovuutta meiltä ja maailmalta: tutustu Dagmarin suunnittelijoiden ylläpitämään Luovat-blogiin. http://dagmar.typepad.com/luovat/
Jos kiinnostuit Luovasta Mediaworkshopista, ota yhteyttä heidi.jungar(at)dagmar.fi tai tero.honkala(at)dagmar.fi.