Puhaltavatko uudistusten tuulet iltapäivälehdet uuteen lentoon? (19.2.2004) |
![]() |
Iltalehti uudistaa teemasivuja ja viikkoliitettä
Iltalehden naislukijoille suunnatut Helmi-teemasivut uudistuivat. Helmi-sivut julkaistaan jokaisena arkipäivänä ja niiden teemat vaihtuvat viikonpäivän mukaan. Maanantaisin käsitellään perheeseen ja lapsiin liittyviä aiheita, tiistaisin uppoudutaan kulttuurin maailmaan, keskiviikkoisin kirjoitetaan kauneudesta ja ihmissuhteista, torstaisin hyvästä ruoasta – ja perjantaisin virittäydytään viikonloppuun hyvän olon, trendien ja erilaisten viihteellisten testien myötä. Seurapiiriasioita käsittelevät Glamour-sivut ovat myös saaneet uuden ilmeen. Nimikin on hieman muuttunut, sillä julkkisten viimeisimpiä käänteitä esitellään nyt sivuilla nimeltä Ihmiset Glamour. Viikonvaihteen Iltalehden välissä julkaistava Viikko-lehti uudistuu 1. maaliskuuta alkaen. Luvassa on niin uudenlainen taitto kuin uusi nimi. Vakio-osastoja ja -palstoja uusitaan. Samalla lanseerataan uusia ilmoituskokoja. Sen sijaan itse Viikko-lehden koko säilyy edelleen tabloidina. Iltalehti Areena, urheilun aikakauslehti
Iltalehti Areena on täysin uusi, urheiluun keskittyvä aikakauslehti. Lehti ilmestyy vuoden 2004 aikana viisi kertaa, ensimmäinen numero saadaan lehtipisteisiin ensi tiistaina eli 17. helmikuuta. Iltalehti Areenaa painetaan 100 000 kappaletta ja se myydään irtonumeroina. Lehden numerot teemoitetaan sesonkien ja lajien kilpailukalenterien mukaan. Suurtapahtumat, kuten formulakauden alku, jääkiekon MM-kisat, jalkapallon EM-kisat ja olympialaiset ennakoidaan. Joka numerossa on juttua moottoriurheilusta, jääkiekosta, alppihiihdosta, yleisurheilusta, jalkapallosta, tenniksestä, uinnista ja golfista. Iltalehti Online uudistui vuoden 2004 alussa. Osastoja sulautettiin ja palstojen paikkoja vaihdettiin. Jokaiselle osastolle on rakennettu oma sisäinen navigointi. Iltalehti on uudistanut myös mobiilipalvelujaan, jotka on nostettu omaksi Mobiilit-nimiseksi osastoksi. Täysin uutena palveluna aloittaa urheilun Tulospalvelu, joka seuraa suosituimpia palloilu- ja kiekkoilusarjoja. Mainostajille Iltalehti tarjoaa Pientä Urheilupakettia, joka muodostuu mainospaikoista kantalehden urheilusivuilla, Iltalehti Areenassa sekä verkkosivuilla. Ilta-Sanomien Plussa-liite aikakauslehden muotoiseksi
Jos Iltalehdellä on nyt käynnissä uudistusten vuosi, sama vauhdikas myllerrys on päällä myös Ilta-Sanomissa. – Uudistuksen tavoitteena on houkutella lisää etenkin naislukijoita. Kun Plussaa ryhdytään painamaan laadukkaammalle paperille, se parantaa lehden kilpailuasemaa esimerkiksi kosmetiikka- ja elintarvikemainonnan osalta, toteaa asiakkuusjohtaja Riikka Hallenberg. Vaikka Ilta-Sanomien levikki on laskenut, Plussa-liitteen lukijamäärä on noussut. Nyt Plussa-liitteellä on 845 000 lukijaa, joilla se kilpailee jo yleisaikakauslehtien kanssa. Esimerkiksi 7 päivää -lehdellä on 915 000 lukijaa, Avulla 976 000 ja Seuralla yli 953 000. Kontaktihinnaltaan Plussa edustaa samaa tasoa kuin yleisaikakauslehdet. IS Veikkaajan erikoisliitteet uudistuivat aikakauslehden formaattiin jo vuoden alussa. Samalla irtonumeromyyntiaikaa pidennettiin ja painosmäärää kasvatettiin. Maaliskuun 2. päivä julkaistaan IS Formula 1 -erikoisliite, jonka painos on n. 100 000 kpl ja myyntiaika irtonumeropisteissä neljä viikkoa. IS Veikkaajan n. 45 000 tilaajaa saavat erikoisliitteen lehden välissä. Neloselle IS Urheilu-uutiset
Ilta-Sanomien urheilutoimitus ja Nelosen urheilutoimitus yhdistävät voimansa ja ryhtyvät tuottamaan IS Urheilu-uutisia. Ensimmäinen ohjelma nähdään sunnuntaina 29. helmikuuta suorana lähetyksenä Sanomatalon Mediatorilta. IS Urheilu-uutisten lähetysaika pysyy Nelosen urheilun tutulla vakiopaikalla: arkisin myöhäisuutisten jälkeen ja viikonloppuisin myös Kahdeksan uutisten uutisblokissa. Minuutteja lähetys saa 50 % lisää. |