Dagmar

Radio Novan hinnoittelu mutkistuu (14.12.2000)

Radio Nova luopuu ensi vuonna pakettihinnoittelusta. Mainosaika hinnoitellaan jatkossa päivänosan ja hinnoittelukauden mukaan. Talvikaudella alkuviikon päivinä mainostavan sekuntihinta laskee reilusti. Toisaalta, tänä vuonna suuria paketteja ostaneen, kevät-kesäkaudella loppuviikon päiviä käyttävän mainostajan sekuntihinta nousee reilusti

Radio Nova on Suomen ainoa valtakunnallinen, kaupallinen radioasema. Novaa kuuntelee viikottain 1.465.000 suomalaista.

Valta-asema on johtanut siihen, että kysynnän huippupiikkeinä Novalla on ollut vaikeuksia saada spotteja sijoitettua. Uuden hinnoittelun tavoitteena on jakaa kysyntää tasaisemmin eri ajankohdille. Esimerkiksi kesä on kysyttyä aikaa, jolloin myös hinnat ovat korkeammat.

Ensi vuonna mainokset sijoitetaan kolmen tunnin blokkeihin, ja sekuntihinta riippuu vuorokauden ajankohdasta. Päivänosien lisäksi hinnoittelu on jaettu kolmeen kauteen, elokuun alkuun asti: viikot 1-6 (1.1.-11.2), viikot 7-20 (12.2.-20.5) ja viikot 21-31 (21.5.-5.8.).

Ohjelmayhteistyötä laajennetaan ensi vuonna kolmeen eri tasoon. Teemakohtaisten kuukausipromootioiden lisäksi tarjolla on pitkäaikaista ohjelmayhteistyötä sekä "Customoituja asiakkaan promootioita" tai lyhytohjelmia. Jokaiseen tasoon liitetään myös Radio Novan verkkopalvelu. Mainostajilla on mahdollisuus myös SMS/WAP-tuotantoihin.

Lähde: KRT/RBP tammi-toukokuu 2000