Dagmar

Suomalaiset käyttivät radionkuunteluun heinäkuun tutkimusviikolla keskimäärin 3 tuntia 25 minuuttia päivässä. Radiota kuunteli päivittäin 78 % yhdeksän vuotta täyttäneestä väestöstä eli noin 3,4 miljoonaa kansalaista.

Viime kesään verrattuna kaikki suurimmat, valtakunnalliset YLEn kanavat menettivät kuuntelijoita. Sen sijaan kaupallisten kanavien kesäkuuntelu lisääntyi. Siinä missä ClassicFM, KissFM, NRJ ja Radio Nova menettivät hieman kesäkuuntelijoita, saivat GrooveFM, Sävelradio, SuomiPOP, SportFM ja SBS-radiot niitä lisää.

SBS-radioiden menestys on pitkälti SBS Iskelmän nopean laajenemisen ja sitä kautta potentiaalisen kuulijakunnan kasvun ansiota. Tänä kesänä SBS Iskelmä kohosi jo kolmanneksi tavoittavimmaksi radioasemaksi Radio Novan ja KissFM:n kintereille.

Nuorten, 9-24-vuotiaiden, kesäkuuntelu on hajaantunut monelle kanavalle. YleX menetti nuoria kesäkuuntelijoita, mutta toisaalta sen kuunteluajat pitenivät. Ketjuradiot eli NRJ, Radio Nova ja KissFM menettivät hieman niin nuoria kesäkuuntelijoita kuin kuunteluminuutteja. SBS:n Pop & Rock -radiot, GrooveFM ja SuomiPOP puolestaan saivat lisää sekä kuuntelijoita että kuunteluminuutteja. Kesä sujui hyvin myös SportFM:n osalta.

KRT-tutkimus tehtiin 30.6.-6.7, jolloin otokseen valitut henkilöt pitivät päiväkirjaa kaikesta radionkuuntelustaan. Kuunteluna pidetään sekä keskittynyttä että taustakuuntelua kuuntelupaikasta riippumatta.