Dagmar

Georg Lucasin luoman Star Wars -saagan viimeinen osa sai ensi-iltansa torstaina 19. toukokuuta lähes samaan aikaan ympäri maailman. USA:ssa elokuva löi heti yhden päivän lipputulojen ennätyksen; se kahmaisi torstain aikana 50 miljoonaa dollaria yhteensä 3 661 teatterista. Aiempaa ennätystä piti hallussaan Shrek 2, jonka päivän tulos oli 44,8 miljoonaa dollaria.

Suomessa innokkaimmat Star Wars -fanit leiriytyivät Tennispalatsin edustalle jo huhtikuun lopulla. Elokuva keräsi meillä neljän päivän aikana lähes 80 000 katsojaa ja yli 650 000 euroa.

Harry Potter ja Pahat pojat

Ensi-iltojen ajankohtien vaihteluista johtuen eri elokuvien tulokset eivät ole meillä täysin vertailukelpoisia. Marraskuussa 2002 ensi-iltansa saanut Harry Potter ja Salaisuuksien kammio veti kolmessa päivässä teattereihin yli 100 000 katsojaa. Kotimaisista elokuvista paras kassamagneetti on tähän mennessä ollut Pahat pojat, jonka näki yhden viikonlopun aikana noin 76 000 suomalaista.

Suomen ja USA:n elokuvakulttuurien eroa kuvastaa hyvin se, että siinä missä menestystä mitataan meillä katsojamäärissä, arvioidaan ison veden takana suosiota vain dollareissa. Niinpä esimerkiksi Pahat pojat -elokuvaan myytiin loppuvaiheessa lippuja euron hintaan, jotta kokonaiskatsojamäärä saatiin hiissattua ennätyslukemiin.

Kesäkatselu kasvussa

Uusien viihtyisien elokuvateattereiden ilmastoidut salit ja kesäkampanjoiden edulliset lippuhinnat ovat kasvattaneet elokuvateattereiden kesäisiä kävijämääriä. Viime kesänä Finnkinon teattereissa kävi noin viidennes enemmän katsojia kuin kahtena edellisenä kesänä. Yhtenä vauhdittajana on ollut levityskäytännön nopeutuminen: amerikkalaiset elokuvat saapuvat nykyisin Suomeen lähes samaan aikaan kuin muualla maailmassa. Aiemmin kohu maailmalla saattoi jo olla laantunut, kun elokuva lopulta saatiin tänne Pohjolan perukoille.

Myös tarjonta on paisunut melkoisesti. Jo yksin Finnkinon teattereissa ensi-iltojen määrä touko-kesäkuussa on kasvanut muutamassa vuodessa noin 70 prosenttia.

Lapsille sallittuja ja kiellettyjä

Tulevan kesän ohjelmisto sisältää monia ensi-iltoja, jotka vetävät väkeä jatkossakin valkokankaan ääreen – satoi tai paistoi.

Kesäkuun 10. päivä marssitaan koko perheen voimin katsomaan Salamaseepraa. Sirkuksesta hylätty seepraparka uskoo olevansa kilpahevonen. Maatilan eläinystäviensä avulla se lähtee toteuttamaan suurta unelmaansa. Eläinhahmoille ovat antaneet äänensä muun muassa Antero ”Se-on-siinä” Mertaranta ja Petteri Summanen.

Samana iltana nähdään valkokankaalla ensimäistä kertaa myös Brad Pittin ja Angelina Jolien ulkoelokuvallisista syistä kohuttu Mr&Mrs Smith. Tuikitavallinen aviopari paljastuu kahdeksi legendaariseksi ammattitappajaksi, jotka kaiken pahan päälle työskentelevät kilpaileville järjestöille. Kun asia valkenee, seesteiselle parisuhteelle voi sanoa hyvästi.

Juhannuksen jälkeen meille rantautuu Steven Spielbergin Maailmojen sota. Elokuva perustuu H.G. Wellsin romaaniin, joka kertoo avaruusolioiden hyökkäyksestä maahan ja yhden perheen henkiinjäämistaistelusta. Pääosissa tähteilevät Tom Cruise ja Dakota Fanning.

Sarjakuvista tutut hyvät ja pahat

 

Batman lennähtää valkokankaalle 15. heinäkuuta. Tällä kertaa lepakkomiehen asuun pukeutuu Amerikan Psykosta tuttu Christian Bale. Elokuvassa palataan tapahtumiin, jotka tekivät tavallisesta nuorukaisesta Gotham Cityä suojelevan viittamiehen.

Seuraavana viikonloppuna on luvassa scifi-komediaa, kun valkokankaalle putkahtaa Linnunradan Käsikirja Liftareille. Leffa menestyi USA:ssa odotuksia paremmin ja oli avausviikonloppunaan tulotilaston ykkönen. Käsikirjoitus perustuu Douglas Adamsin viisiosaisen kirjasarjan ensimmäiseen teokseen, jossa elämän tarkoitus määritellään luvuksi 42. BBC on tehnyt käsikirjasta myös tv-sarjan.

Samana iltana Linnunradan kanssa valkokankaalle siirtyy jälleen sarjakuvaa. Amerikkalaisen Frank Millerin rikossarjakuvaan perustuva Sin City sisältää kolme tarinaa fiktiivisestä Basin Cityn kaupungista. Paheiden pesän tunnelmia korostetaan lähes mustavalkoisella kuvauksella. Luvassa on korruptiota, vaarallisia naisia, nopeita autoja ja tietysti väkivaltaa. Pääosassa Bruce Willis, Mickey Rourke, Jessica Alba, Clive Owen ja Benicio Del Toro.

Elokuussa saadaan lisää sarjakuvasankareita, kun Marvelin Ihmeneloset ikuistetaan filmille. Pääosissa jälleen Jessica Alba sekä Chris Evans.

Kaksi kotimaista

Kesän ensimmäinen kotimainen ensi-ilta on Koti-ikävä, joka on ohjaaja Petri Kotwican esikoispitkä. Elokuvan ensi-ilta on 12. elokuuta. Kun 17-vuotias Sami passitetaan vastentahtoisesti psykiatriseen sairaalaan, hän saa huonetoverikseen Ruden, joka puolestaan ei haluaisi sairaalasta pois. Hoitaja Taneli yrittää saada selville, mikä Samin mielen on rikkonut. Pääosia näyttelevät Tarja Heinula ja Julius Lavonen.

Seuraava kotimainen ensi-ilta nähdään 26. elokuuta. Pekka Lehdon ohjaama Game Over kertoo nuoresta abiturientista, joka houkuttelee alaikäiset kaverinsa törkeään rikokseen. Keskeisissä rooleissa ovat muun muassa Reino Nordin, Julius Lavonen, Juuso Pekkinen ja Tapio Liinoja.

Erilainen elokuvailta terassilla

Jos megalomaaniset elokuvasalit ja Hollywood-action eivät viehätä, kannattaa tummenevina kesäiltoina astella Senaatintorin laidalle, Café Engelin piskuiselle sisäpihalle.

Laatuelokuvistaan tunnettu Cinema Mondo esittää Kesäkino Engelissä monia kiinnostavia elokuvia ja juhlii samalla 15-vuotistaivaltaan. Ohjelmistoon voi tutustua osoitteessa http://www.cinemamondo.fi/kesa.php