Vielä 80-luvulla Suosikin levikki porskutti parhaimmillaan mega-super-turbo-numerojen räiskeessä 100 000:n korskeammalla puolella. Seuraavalla vuosikymmenellä rajan yli ei enää ylletty, eikä asiaa helpottanut lainkaan vuosikymmenen lopulla lanseeratut uudet nuortenlehdet, kuten Demi ja Mix. Puhumattakaan 7 päivää -lehdestä, jonka rakettimaista nousua laajat nuorisojoukot tukivat.
Viime vuonna Suosikin levikiksi kirjattiin 52 384 kpl. Nuoria naislukijoita ovat viekoitelleet sivuilleen ainakin Demi (46 330 kpl) sekä Mix (36 823 kpl). Nuoriin miehiin on vedonnut Pelit-lehti (39 837 kpl).
Suosikin ja Demin levikistä lähes 30 % muodostuu irtonumeromyynnistä. Mix-lehdellä irtonumeromyynnin osuus on peräti 38 %. Niinpä lehdet joutuvat taistelemaan yhä ankarammin nuorten vähistä rahoista myös muiden ”houkutusten” kanssa. Ostaako lehti vai leffalippu tai vuokravideo ja sipsipussi.
Suosikki pyrkii helpottamaan valintaa tarjoamalla nuorille uuden päätoimittajan ja täysin uudistuneen lehden. Sisällöllisinä esikuvina on käytetty paljon ulkomaisia nuortenlehtiä, joista on poimittu suoraan mm. palstaideoita. Silti kotimaista aineistoa on lisätty, ja viihteen rinnalla kirjoitetaan myös vakavammista asioista.
Uusilla palstoilla käsitellään muotia, tv-ohjelmia ja ihmissuhdeasioita. Tänään kotona -sarjassa esitellään rokkarien koteja. Eikä tämän päivän nuortenlehteä olisi ilman seksin ABC -palstaa.
Vaikka päätoimittaja Ståhlin taustalla on tyttöjen suosima Demi-lehti, pyritään Suosikin lukijakunnassa säilyttämään tyttöjen ja poikien suhde ennallaan (60/40). Erityisesti poikia houkutellaan sivuille urheilu- ja pelijuttujen avulla.
Uutta lehteä markkinoidaan parhaillaan kaupunkikiertueella. Suosikki-bussin viimeinen etappi on lauantaina Tampereella. Tukimedioina käytetään televisiota, radiota, printtiä ja nettiä.
Suosikin omat, uudet nettisivut lanseerataan syksyllä.
Mainostajille lupaillaan uusia, luovia mediaratkaisuja. Ensimmäisessä uudistuneessa numerossa nähtiin jo Garnierin massiivinen kampanja, joka sisälsi aukeamien yli jatkuvia alaraitamainoksia.
Mainostajille tarjotaan myös mahdollisuutta sponsoroida palstoja, jolloin palstan ulkonäköön voi vaikuttaa. Lisäksi mainostajat voivat osallistua tapahtumiin yhdessä Suosikin kanssa.
Mutta missä on Jyrki Jyräys Hämäläinen?
Hän puuhaa parhaillaan Suosikki Classic -lehteä, jonka ensimmäinen numero ilmestyy kesäkuun puolivälissä. Seuraavista numerosta ei ole vielä varmuutta. Ensimmäinen numero tulee olemaan upea liimaselkäinen ja lakkakantinen julkaisu, joka sisältää kaiken Rolling Stonesista. Lehteä painetaan 30 000 kpl ja se suunnataan hieman vanhemmille rokkareille. Siis Suosikin entisille lukijoille, mega-super-turbo-sukupolvelle?
Lähde: Levikintarkastus Oy