Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimuksen mukaan 75 % yli 10 vuotta täyttäneistä suomalaisista kävi jossain kulttuuritilaisuudessa tai museossa vuonna 1999.
Puolet vastaajista oli käynyt elokuvissa. Teatterissa oli käynyt 39 %, konserteissa 37 % ja tanssiesityksissä n. 20 % vastanneista. Eniten konserteissa kävivät 15-24-vuotiaat.
Taidenäyttelyissä ja taidemuseoissa kävi 35 % vastanneista ja muissa museoissa 29 %. Kirjoja luki 73 % vastanneista. Eniten niitä ahmivat 10-14-vuotiaat.
TGI-raportin mukaan 70 % teatterissa, oopperassa ja taidenäyttelyissä käynnin mieluisaksi harrastukseksi maininneista on naisia. Naiset ovat enemmistönä myös klassisen musiikin konserttien katsomoissa. Noin puolet näiden taiteenlajien ystävistä on jo ennättänyt viettää 50-vuotisjuhlansa.
Ja kun harrastaa yhtä ns. korkeakulttuurin lajia, harrastaa usein myös toista. Niinpä esimerkiksi teatteria tai oopperaa harrastavat istuvat mielellään myös klassisen musiikin konserteissa.
Teatteriliiton tekemän tutkimuksen mukaan tietoja teatteriesityksistä haetaan eniten lehtiuutisista, lehti-ilmoituksista ja teatterien omista julkaisuista. Etenkin nuoret ja miehet käyttävät myös internetiä.
Kulttuurista kiinnostuneita tavoittelevalle on tarjolla melkoinen määrä medioita, joista tässä muutamia esimerkkejä:
Väliverho
– pääkaupunkiseudun kulttuurijulkaisu
– painos 103 000 kpl
Teatteriin
– Helsingin kaupunginteatterin asiakaslehti
– painos 200 000-280 000 kpl
Helsingin kaupunginteatterin käsiohjelmat
– 12-20 ensi-iltaa vuodessa
– painokset 2 000-22 000 kpl
Fanfaari
– Lahden kaupungin kulttuurilaitosten tiedotuslehti
– painos 130 000 kpl
Oopperauutiset
– Savonlinnan Oopperajuhlien tiedotuslehti
– painos 45 000 kpl
Taide
– lehti kuvataiteen alalta
– painos 5 000 kpl
Design in Finland
– suomalaisen muotoilun vuosikirja
– painos 10 000 kpl
Bukowskin Taideluettelo
– painos 2 400 kpl
Kulttuurihaitari
– lehti, joka esittelee eteläisen Suomen kulttuuritarjontaa
– painos 60 000 kpl
Tanssi
– tanssin erikoislehti
– painos 1 600 kpl
Parnasso
– kirjallisuuslehti
– levikki 4 120 kpl
Classica
– klassisen musiikin lehti
– levikki 8 853 kpl
Muita mahdollisuuksia ovat mm. erilaisten kulttuuritapahtumien ohjelmakirjat ja -lehtiset, käsiohjelmat, esitteet, maakunnallisten lehtien välissä ilmestyvät tapahtumaliitteet sekä lippujen taustat.