Televisiovuosi 2001 (17.1.2002) |
Vuonna 2001 televisio tavoitti suomalaiset entistä paremmin: keskimääräisenä päivänä noin 3,5 miljoonaa yli 10-vuotiasta kansalaista istui kotonaan ruudun ääressä. Tv:n välityksellä ihastelimme maan kauneinta naista, seurasimme järkyttyneinä karpaasien käryämistä, kannustimme Kimiä, säälimme Mikaa, ja peitimme korvamme Hansun ja Pirren laulaessa kilpaa.
|
Televisiovuoden 2001 eräänä kohokohtana voitaneen pitää Lahden MM-kisojen dopingkohua. Vuoden kymmenen katsotuimman ohjelman joukossa oli peräti neljä aihetta käsitellyttä lähetystä: MM-hiihdot 2001 18.2., Seitsemän uutiset 26.2., TV-uutiset 24.2. sekä A-talk 28.2. Listan ulkopuolelle jäi vielä niukasti huhtikuussa esitetty Punainen lanka, jossa Maarit Tastulan vieraana oli Mika Myllylä. Muilta osin vuoden katsotuimpien ohjelmien lista noudatti pitkälti perinteistä kaavaa: ykkösenä Linnan juhlat ja kakkosena Linnan juhlien lähetyksen välissä esitetty TV-uutiset ja sää. Muita vanhoja tuttuja listalla olivat urheilusta Jääkiekon MM-kisojen finaali ja aprillipäivän Formulakisat sekä viihteellisemmältä puolelta Miss Suomi ja BumtsiBum, jossa joulukuisina vieraina olivat tv:stäkin tutut Frank Pappa ja Viktor Kalborek sekä Fakta homman Hansu ja Pirre. Nelosella lyötiin marraskuussa kaikkien aikojen katsojaennätys, kun 4.11. lähetetty Haluatko miljonääriksi? keräsi kanavalle keskimäärin 878.000 katsojaa. Kymmenen vuotta täyttänyt suomalainen käytti viime vuonna television katseluun 2 tuntia 47 minuuttia keskimääräisenä päivänä – laskua edellisvuoteen verrattuna oli yksi minuutti. Myös ikäryhmittäin katselumäärän erot olivat edellisvuoteen verrattuna pienet. Alle 45- vuotiaiden katseluun käyttämä aika laski hieman ja vastaavasti yli 45- vuotiaiden katselu lisääntyi hieman. Yleisradion kahden kanavan ja MTV3-kanavan katseluun käytetyssä ajassa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia viimeisen viiden vuoden aikana – kanavatasolla erot ovat enimmillään 2 minuuttia päivässä. Vuonna 1997 aloittanutta Nelosta katsottiin viime vuonna keskimäärin 19 minuuttia päivässä, eli Nelosen tulo markkinoille on kokonaistasolla generoinut lisää katselua. Vuonna 1996 katseluun käytettiin keskimäärin 2 tuntia 30 minuuttia päivässä. Vaikka katseluun käytetyssä ajassa ei merkittävää muutosta tapahtunutkaan, niin viime vuonna televisio tavoitti suomalaiset entistä paremmin. Keskimääräisenä päivänä 78% (3,5 miljoonaa) yli kymmenvuotiasta suomalaista katsoi televisiota kotonaan. Myös kaikkien tv-mittaritutkimuksen raportoinnissa mukana olevien kanavien päivätavoittavuudet kasvoivat edellisvuoteen verrattuna. Kohderyhmäkanavatkin tavoittavat suomalaiset hyvin. Keskimääräisenä päivänä marras-joulukuussa 2001 SubTV tavoitti 8% (362.000), MusicTV 7% (316.000), Eurosport 5% (226.000) ja MoonTV 3% (135.000) kaikista yli kymmenvuotiaista suomalaisista. Lähde: FINNPANEL/TV-katselun trendit 2001 |