Dagmar

Titanic upposi niin katsojiin kuin mainostajiinkin (31.5.2001)

Helatorstaina MTV3:n esittämä Titanic-elokuva veti parhaimmillaan television ääreen peräti 1,3 miljoonaa suomalaista. Elokuvan yhteydessä ajettiin yhteensä 93 spottia. Ohjelmakohtaisella ostotavalla ja listahinnalla laskettuna spottien yhteisarvo oli 4,6 miljoonaa markkaa. Mukana olleet mainostajat saivat hyvän vastineen rahoilleen, sillä kontaktitakuut ylittyivät reilusti.

Elokuvat eivät yleensä komeile miljoonaohjelmien listoilla. Viime vuonna vain yksi MTV3:n elokuva ylitti tuon maagisen rajan: ‘Beethovenin toinen‘ sai keskikatsojamääräksi 1.036.000. Vuonna 1999 MTV3:n katsotuin elokuva oli tapaninpäivänä esitetty ‘Yksin kotona 2‘, jolle nauroi 925.000 katsojaa.

Kymmenen uutisten katkaiseman, nelituntisen Titanicin alkuosa keräsi 1.090.000 katsojaa ja loppuosan tragedian äärellä nyyhki 1.201.000 suomalaista. Kontaktitakuu oli elokuvan alkuosalle 800 000 ja loppuosalle 700 000 katsojaa.

Alkuosan katsojamäärää rokottivat hieman TV1:n Kotikadun kevään päätösjakso sekä 20:30 uutiset. Huippuvarttina, juuri ennen Kymmenen uutisia, Titanicin vaiheita seurasi yli 1,3 miljoonaa katsojaa.

Kun nelituntisella lähetyksellä on yli miljoona katsojaa, se merkitsee myös huimia katseluminuutteja kanavalle. Titanicin ansiosta MTV3:n osuus helatorstain katseluminuuteista oli koko väestössä 53,7 %.

Titanicissa oli 7 mainoskatkoa, jotka kestivät yhteensä 31 minuuttia 27 sekuntia. Katkojen pituudet vaihtelivat hieman yli neljästä minuutista hieman alle viiteen minuuttiin. Elokuvan yhteydessä esitettiin yhteensä 86 brandispottia ja 7 aktivointispottia.

Titanic oli viime vuonna koko vuoden katsotuimpien elokuvien listalla peräti 12 maassa. Näissä maissa elokuva sai yhteensä 62 miljoonaa katsojaa.

Lähteet: Finnpanel/TV-mittaritutkimus, EurodataTV