Tukes on joka vuosi varoittanut ilotulitteiden vaaroista televisiossa välipäivinä. Tänä vuonna kampanja oli vaarassa jäädä toteuttamatta. Tämän kuultuaan Kärkkäinen päätti lahjoittaa voittamansa mainosajan suomalaisten silmien pelastamiseksi.
”Heti kun kuulin, että perinteinen ilotulite-kampanja on vaarassa, päätin että haluan lahjoittaa rahani tähän hyvään tarkoitukseen” Kärkkäinen toteaa. ”Jos voin tällä eleellä pelastaa edes muutamien nuorten näkökyvyn, olen erittäin tyytyväinen. Ja juuri nuorta kohderyhmää ajatellen, Sub onkin oivallinen kanava juuri tälle kampanjalle”, hän jatkaa.
Kampanja pyörii Subilla 26.12. alkaen.