Finnair on aina tunnettu taitavasti tunteisiin vetoavasta markkinoinnistaan. Metsään eksyneen pikkuporon pelastautuminen kotiin Finnairin koneen valojen turvin on yksi suomalaisen mainoselokuvan rakastetuimmista tarinoista. Nyt tiimi on rakentanut Finnair & Joulupukin salaisuus -kampanjan, joka vahvistaa tunnettuutta ja brändimielikuvaa kertomuksella joulupukin salaisuuden paljastavasta pikkupojasta.
Tarinaan valittiin universaali teema, joka koskettaa ihmisiä ympäri maailman. Kuinka moni onkaan joskus pohtinut sitä, miten ihmeessä Joulupukki voi ehtiä kaikkiin maailman koteihin.
– Konseptin suunnittelu lähti siitä, että sekä Joulupukki että Finnair tulevat Suomesta, maailman katolta, josta on nopea yhteys niin itään kuin länteen, kertoo Marketing Manager Susanne Nyman Finnairilta.
Joulun merkitystä eri maissa selvitettiin etukäteen ja viestin sisällöstä varmistuttiin vielä lähettämällä konsepti kommenttikierrokselle kaikille kohdemarkkinoille.
Sisältöä kaikkiin kanaviin yhdeksälle markkinalle
SEKin suunnittelema jouluvideo toteutettiin yhteistyössä Mjölkin kanssa ja sen ohjaajaksi kutsuttiin Jalmari Helander. Mies, joka tunnetaan mainos- ja lyhytelokuvien lisäksi Rare Express -elokuvasta sekä maaliskuun lopulla ensi-iltaan tulevasta Big Game -leffasta.
Pidemmästä joulutarinasta leikattiin lyhyempi 15 sekunnin versio mm. onlinea varten. Kampanja sai maailmanensi-iltansa marraskuun lopulla Suomessa, jossa tv-kampanja käynnistyi MTV3:n kanssa rakennetulla erikoistoteutuksella eli yhdellä katkolla yksinoikeudella. Muu medianäkyvyys meillä, samoin kuin Skandinaviassa, Iso-Britanniassa, Saksassa sekä Japanissa, Kiinassa ja Etelä-Koreassa käynnistyi joulukuun alussa.
Joulutarinaa hyödynnetään monin tavoin niin omissa, ansaituissa, jaetuissa kuin ostetuissakin medioissa. Videosta katsojia ohjataan Activearkin suunnittelemaan, osallistavaan Facebook-kilpailuun sekä tutustumaan vielä joulun ajan tarjouksiin. Pääosa joulumyynnistä on tehty lähes vuosi sitten, joten kampanjan vaikutusten tähtäimessä on jo kevään ja kesän myynti.
Kansainvälinen kampanjointi vaatii vahvaa kommunikointiverkostoa
Dagmar toimii lead mediatoimistona, joka vastaa sekä kotimaisesta että kansainvälisestä monikanavamarkkinoinnista.
– Kyse on brändikampanjasta, jonka parissa ihmisten halutaan viettävän aikaa mahdollisimman pitkään. Tavoitteena on kasvattaa Finnairin tunnettuutta sekä rakentaa mielikuvaa nopeimmasta yhteydestä Euroopan ja Aasian välillä. Kampanja aktivoi näkemään ja osallistumaan, kertoo Dagmarin Client Director Miila Peltonen.
Peltosen mukaan kansainvälisen monikanavakampanjan onnistuminen vaatii kumppaneiden kesken jatkuvaa dialogia, sillä tilanteet voivat muuttua hyvinkin nopeasti. Kun kaikki keskittävät energiansa briefistä alkaen avoimesti ja innostuneesti yhteistä tavoitetta kohti, varmistetaan, että kaikki viestit tukevat toisiaan ja kohderyhmää saadaan kuljetettua haluttuun suuntaan. Monilla markkinoilla toimiminen edellyttää luonnollisesti myös hyvää paikallistuntemusta; on osattava tunnistaa, missä asioissa tarvitaan lokaaleja versioita.
Rohkeiden ja näyttävien tekojen vuosi
Joulukampanjan tuloksia seurataan tiiviisti. Kampanjasta saadaan valtava määrä tietoa, joten on tärkeää valita avainmittarit, joita seurataan läpi kokonaisuuden. Tuloksia vertaillaan muun muassa aiempiin kampanjoihin, esimerkiksi kuinka moni katsoo tarinan kokonaan, kuinka moni jakaa sen, kuinka moni siirtyy eteenpäin haluttuun kohteeseen.
Peltonen kehuu Finnair-tiimin yhteistyötä:
– Finnairin markkinoinnissa osataan tehdä nopeita, rohkeita ja näkemyksellisiä päätöksiä, sillä he ovat tehneet pohjatyöt todella huolellisesti. He tietävät mikä brändille sopii, mikä ei. Kumppaneiden kesken yhteistyö on aidosti inspiroivaa ja tiimimme on vahvasti innostunutta; kaikki ovat mukana isolla sydämellä. Muulloinkin kuin jouluna.
Susanne Nymanin mukaan vuosi 2014 tullaan muistamaan Finnairin markkinoinnissa monista näyttävistä teoista:
– Markkinoinnissamme on tehty tänä vuonna rohkeasti uusia asioita; Joulupukin lisäksi olemme tehneet yhteistyötä muun muassa Cheekin ja Arto Saaren kanssa. Odotamme jo innolla ensi vuotta, jolle tiimillämme on varattuna paljon uusia ideoita.
Suomenkielisen videon voit katsoa täällä
https://www.youtube.com/watch?v=-5HYytcl6js&list=UUbaCe–Oy0N8qtb-LMOGHBQ
Jos haluat lähettää jouluisen tervehdyksen ulkomaille, englanninkielinen video löytyy täältä
https://www.youtube.com/watch?v=pcQBXqBdsqU&list=UUbaCe–Oy0N8qtb-LMOGHBQ