Dagmar

Amerikkalaisen Youth Markets Alertin mukaan nuoret miehet käyttävät rahaa vaateostoksiin jo yhtä paljon kuin nuoret naiset. Kun vielä jokin aika sitten shoppaamista pidettiin ikävänä velvoitteena, on se nyt teinipoikien tapa viettää vapaa-aikaa, itseilmaisun väline ja tyydytyksen tuoja. Tämän päivän nuoret miehet ovat myös aiempaa merkkitietoisempia. He ostavat hetken mielijohteesta ja viihtyvät tyköistuvammissa ja seksikkäämmissä vaatteissa.

Miesten kiinnostus pukeutumiseen ja ulkonäköön lisääntyy koko ajan myös meillä Suomessa. Jo puolet suomalaismiehistä tunnustaa olevansa kiinnostunut muodista.

Gallup Ad:n Trends-tutkimus jakaa miehet pukeutumisen ja ulkonäön perusteella viiteen ryhmään. Suurimmat ryhmät ovat trendien seuraajat ja merkkitietoiset shoppailijat. Muut ryhmät ovat Säästäjät, Ajattomat investoijat sekä Hillityt sopeutujat.

Nuorille suunnatut tv-kanavat ovat noteeranneet kasvavan kiinnostuksen. MoonTV:ssä pyörii Dresscode-niminen muotiohjelma, jonka juontajana toimii Arman Alizad, ”legenda Helsingin trendipiireissä”. SubTV:llä on muodin ajankohtaisohjelma, Fashion Television, joka esittelee kansainvälisten huippusuunnittelijoiden viimeisimpiä trendejä sekä tulevan kauden vaate- ja sisustusvillityksiä.

Mutta vaikka nuoret – niin miehet kuin naiset – panostavat enemmän ulkonäköönsä, ei sillä vielä koko kansan visuaalista ilmettä kohenneta. Tilastojen mukaan suomalaiset sijoittavat vaatteisiin ja kenkiin rahaa vähiten Länsi-Euroopassa. Henkeä kohden laskettuna vaatteisiin törsätään eniten Norjassa, Italiassa, Iso-Britanniassa ja Saksassa. Kenkiä kuluttavat tai esittelevät ahkerimmin italialaiset, kreikkalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset.

Suomalaiset naiset ja miehet ostavat kenkiä samaan tahtiin, eli yhtä harvoin. Vuoden 2001 TGI-raportin mukaan vain noin puolet yli 12-vuotiaista suomalaisista oli ostanut kenkiä yli 300 markalla viimeisen vuoden aikana. Ja vain reilu kolmannes suomalaisista, yli 12-vuotiaista naisista ja 27 % vastaavanikäisistä miehistä oli käyttänyt vaatteisiin yli tuhat markkaa viimeisen puolen vuoden aikana.

Yli 1 000 mk puolessa vuodessa vaatteisiin panostavia naisia löytyy eniten seuraavien aikakauslehtien lukijoista: Madame, Trendi, Koti ja Keittiö, Gloria, Glorian koti, Glorian Ruoka & Viini.

Vaatteisiin panostavia miehiä on eniten seuraavilla lehdillä: Oma Talous, Taloussanomat, Bike, Saldo, Tietokone sekä Tekniikka & Talous.

Kokonaan toinen asia on sitten se, millaisessa mediaympäristössä lukijat haluavat ottaa vastaan muodikkaita markkinointiviestejä. Saman ilmoituksen huomioarvot saattavat vaihdella medioittain riippuen siitä, miten hyvin ilmoitus istuu lehden muuhun sisältöön.

Seuraavat Helsingin Muotimessut & Kenkä- ja laukkumessut järjestetään 25.-27.1.2003.

Lähteet:
European Marketing Data and Statistics 2002