28.3.2008 | Uutisarkisto

TV-ryhmä katseli Kiasmassa kristallipalloa

Kiasman kokoustilan toinen seinä on avartavaa ikkunaa, toista peittää mahtipontinen mosaiikkityö. Niiden väliin on katettu pöytä Dagmarin 11 hengen televisioryhmälle. Päivän agendalla on audiovisuaalisen mediakentän tulevaisuus, luovuus ja kehitys. Dagmarin media-asiantuntija Vilma Kujala kertoo suunnittelupäivän tunnelmista ja sen aikana syntyneistä visioista.

Televisiokenttä elää murroksessa. Digitalisointi on saatu päätökseen, mutta seuraavaksi kiistakapulaksi on jo löydetty teräväpiirtotekniikka ja sen mahdollisuudet. Kanavia on enemmän kuin koskaan, katselu pirstaleisempaa kuin ikinä ja kuluttajien tavoittaminen on yhä haasteellisempaa. Tätä nyt, mitä seuraavaksi?

Mediamaailmassakin asioilla on tapana kehittyä hiljalleen, joten tietääkseen minne on menossa on tärkeää ensin katsoa mistä on tultu. Slide-sulkeisten ja turtuneen kuuntelun sijaan Kiasmaan kokoontunut ryhmä patistetaan toimintaan. Nauru raikaa korkeassa tilassa, kun vierustoverit palauttavat mieliin ensimmäisiä tv- ja radiomuistojaan.

”… kun Kekkonen kuoli, niin koko päivän oli vaan sen naama ruudussa eikä tullu ees lastenohjelmia…”
”Hei entä se sormia napsauttava käsi, johon tuli liekki…”
”…ja sana viikonvaihteeksi – tai yöjuttu!”

Jinglejä lauletaan, virityskuvan väreistä kiistellään ja kellekään ei jää epäselväksi, missä se Ajatar oikein olikaan. Yhteistä kaikelle muistelulle on kotimaisuus, paikallisuus ja tosi-tv:n puuttuminen.

Kanavien ihmeellisempi luonto

Tähän päivään ryhmä siirtyy assosioimalla tuttuja yhteistyökumppaneita eläimiin, autoihin tai maihin. Hilpeyttä herättää ajatus siitä, miten kissa-Nelonen kehrää Subin oranssin Mini Cooperin takaikkunalla, joka kiitää pitkin SuomiPOPin Pohjanmaan lakeuksia Classic radion joutsenten uiskennellessa Voice TV:n Nemokalojen kanssa tien vierustaa viistävässä lammikossa.

Vilkkaan keskustelun aikana kanavista nousee esiin ehkä jopa odottamattomiakin puolia ja ajatuksia, joiden varaan seuraavan vaiheen tulevaisuuspohdinnat on hyvä paaluttaa.

Villejä visioita

Lounas keskiviikkoisessa Kiasmassa on tunnelmallinen. Ikkunan takana Mannerheimintie virtaa tasaiseen tahtiin ja helmikuinen vesisade viiruttaa näkymää. Inspiraatiota haetaan vielä hetki näyttelysalien uumenista, kunnes on aika tarttua päivän pääteemaan: tulevaisuuden televisioon ja radioon.

On vuosi 2020, tv- ja radiokenttä ovat muuttuneet. Villeimmissä kaavailuissa kaikilla on taskussaan oma päätelaite, jonka kautta tv, netti ja radio kulkevat aina mukana. Henkilökohtaisten laitteiden myötä markkinointi voidaan viedä yksilötasolle saakka ja puhutella kuluttajaa nimeltä lähes jokaisessa viestissä.

Varhaiset omaksujat katsovat televisiota ja käyttävät nettiä piilolinsseihin asennettujen katselulaitteiden kautta. Broadcasting on kuollut, on vain on-demand-palveluja: kuluttajat katselevat ja kuuntelevat mitä haluavat, missä haluavat ja milloin haluavat.

Jokainen mattimeikäläinen voi vaivatta kuluttaa sisältöjä kansainvälisestä rajanvedosta välittämättä, kaikki on kaikkien ulottuvilla. Katseluaikaa voi valita napin painalluksella koko maailman kanavakirjosta omalle screenille kuin irtokarkkeja.

Yhteisille puheenaiheille on aina tilaa

Todennäköisemmissä skenaarioissa broadcasting on hengissä, mutta kulkee käsikädessä on-demand-palvelujen ja aivan uudelle tasolle nousseen internetin kanssa. Televisio, radio ja internet ovat tiukemmin yhdessä eikä perinteistä push-mainontaa juurikaan enää tehdä: asiakkaita puhutellaan tarinoilla ja henkilökohtaisella kohdennuksella.

Kansaa yhdistävät suuret ilmiöt ovat vieläkin voimissaan, sillä ihmisillä on yhä töissä kahvipöydät, joiden ympärillä halutaan keskustella yhteisistä asioista.

Perhepiirissä on-demand-sisältöjen kulutus on suurta, sillä personoinnin kasvaessa myös  yhteisöllisyyttä kaivataan fyysiselläkin tasolla; pelkkä interaktiivinen verkottuminen ei riitä tulevaisuuden ihmisillekään.

Radiokenttä sitä vastoin vapautuu: toimiluvat poistuvat ja digitaalisuuden kautta myös minitoimijat yleistyvät. Kuulijat luovat itse omaa sisältöään, perustavat omia kanaviaan, jotka parhaassa tapauksessa nousevat ilmiöiksi, kuten blogit ja muutamat podcastit jo nyt. Myös yritykset käyttävät tätä mahdollisuutta hyväkseen ja alkavat tuottaa niin omia radio- kuin mahdollisesti jopa tv-kanaviaankin.

Kiasmassa päivä alkaa taipua iltaan, työmiehet ovat jättäneet koneensa Musiikkitalon monttuun ja liikenne Mannerheimintiellä tukkeutuu. Mosaiikkikuvan nainen näyttää iskevän silmää, kun tv-ryhmän viimeinen seuraa tovereitaan Kiasman kaikuviin saleihin. Ehkä se tietää, että näissä villeissäkin visioissa saattaa olla vinha perä.

Dagmar

Dagmar

Lisää aiheesta