Dagmar

Uusi vuosituhat käänsi radionkuuntelun pitkän alamäen vahvaan nousuun (16.5.2001)

Vuonna 1992 kaikki yli 9-vuotiaat suomalaiset kuuntelivat radiota päivittäin keskimäärin 3 tuntia 50 minuuttia. Sen jälkeen kuuntelu väheni lähes koko 90-luvun. Viime vuoteen mennessä kuuntelu oli vähentynyt jo 40 minuuttia. Todella rankan tarjonnan kasvun, uusien asemien, laajempien kuuluvuusalueiden ja kohderyhmien tarkistuksen ansiosta kuuntelu kääntyi viime vuonna 6 %:n nousuun.

Kaikki yli 9-vuotiaat suomalaiset kuuntelivat viime vuonna radiota päivittäin keskimäärin 3 tuntia 21 minuuttia, eli 11 minuuttia enemmän kuin edellisenä vuonna.

Kasvuun päästiin radiokentän monilla muutoksilla. Yksi merkittävistä syistä oli tarjonnan kasvu, joka oli vuoteen 1993 verrattuna 2,3-kertainen.

Radiota kuunteli keskimääräisenä päivänä 81 % ja viikon aikana 97 % 9 vuotta täyttäneistä suomalaisista.

Kaikesta radionkuuntelusta tapahtui viime vuoden tapaan 60 % Yleisradion taajuuksilla ja 40 % kaupallisilla. Kuuntelun jakaantuminen korreloi voimakkaasti iän kanssa, esim. 9-24-vuotiaista nuorista 73 % kuunteli kaupallisia asemia.

Alle 24-vuotiaiden kuunnelluin radioasema oli Kiss FM, 25-44-vuotiaiden Radio Nova ja yli 45-vuotiaiden Radio Suomi.

Lähde: Kansallinen radiotutkimus vuonna 2000/Finnpanel Oy