Michael Jackson myy paremmin kuin tuleva presidentti?
Discover-lehden päätoimittaja Joe Treen valotti mediamarkkinoiden tämänhetkistä tilaa Yhdysvalloissa. Vaikka yhteiskunnallisesti kuumimpia aiheita ovat Irakin sota ja tulevat presidentinvaalit homoavioliittokeskusteluineen, mediassa käsitellään samaan aikaan Oscar-voittajia, Michael Jacksonia tai Jennifer Lopezia. Markkinoiden perushaaste on, kuten meillä Suomessa, valtava kilpailu kuluttajien mediaan käyttämistä tunneista. Yksin tv-kanavia on tällä hetkellä USA:ssa peräti 136 kpl.
Suurten mediayhtiöiden velkaantuminen on johtanut siihen, että mediamarkkinoilla pelataan nyt varman päälle. Aikakauslehdet muistuttavat entistä enemmän toisiaan ja uudet tulokkaat ovat lähinnä vanhojen kopioita. Kohderyhmistä keskitytään selkeästi naisiin. Erityisesti ruokakaupoissa myytävät aikakauslehdet ovat lisääntyneet. Sisällöllisesti lehdet ovat kevyempiä, jutut lyhyempiä ja kuvia viljellään entistä enemmän.
Paidaton bodari Talouselämän kanteen?
Tämän hetken trendeinä ovat erilaiset ostoslehdet. Ne muistuttavat Treenin mukaan lähinnä ostoskatalogeja, mutta lukijoita riittää, koska lehtiä löytyy useita, omansa sekä naisille että miehille.
Naisille suunnattu seksi on lisääntynyt mediassa erityisesti Sinkkuelämää tv-sarjan myötä. Terveys ja laihduttaminen vaikuttavat ikuisuustrendeiltä.
Myös talousalan aikakauslehdet ovat joutuneet muuttamaan strategiaansa. Kun perinteiset, kuivahkot kansikuvat eivät myy, kanteen voidaan vaihtaa esimerkiksi paidaton bodari. Sisältöön ei sen kummemmin kuitenkaan ole koskettu.
Julkkikset kyykkyyn – tavikset tulevat
TV:ssä kanavat joutuvat miettimään yhä enemmän uudenlaisia tulovirtoja. Tämä näkyy erilaisten oheistuotteiden lisääntymisenä ja muun muassa tv-sarjojen DVD-versioina. Product placement on lisääntynyt entisestään. Ei ole sattumaa, että Carrie Bradshaw kirjoittaa kolumnejaan juuri Applen tietokoneella. Tosi-tv:n lisääntyminen on huomattu myös Suomessa. TV-kanavien kannalta erilaiset tosi TV-ohjelmat ovat erittäin houkuttelevia, koska niiden tuottaminen on huomattavasti edullisempaa kuin perinteisen draaman ja kuitenkin katsojaluvuissa on mahdollista päästä samalle tasolle. Ainoastaan uusintojen osalta tosi-tv menestyy perinteistä draamaa heikommin.
Treenin mukaan tulevaisuudessa tulemmekin näkemään televisiosta yhä enemmän tosi-tv-sarjoja, vähemmän perinteisiä visailuohjelmia ja vähemmän julkkiksia. Yhä useammin tv-ohjelmien pääosissa nähdään tavallisia ihmisiä.
Vähemmistöt kohderyhmiksi
Myös sanomalehdet ovat taloudellisten paineiden alla. Vanhoista standardeista on luovuttu ja esimerkiksi Financial Times on ruvennut julkaisemaan säännöllisesti erilaisia teema- ja erikoisosioita.
Yhtenä haasteena amerikkalaisille mediamarkkinoille ovat nousemassa vähemmistöt kohderyhmänä, kuten esimerkiksi etniset ryhmät. Näiden ryhmien lähestyminen on vaikeaa, koska ryhmät eivät ole yhtenäisiä, eikä siten pelkästään yhteen asiaan perustuva kohderyhmämäärittely ole välttämättä edes perusteltua.
Matti ja Madonna, Janina ja Jennifer
Suomen osalta median viihteellistymistä avasi Aller-julkaisujen julkaisujohtaja Eeva-Helena Jokitaipale. Monen asian osalta voidaan todeta, että Suomessa mediamarkkinoilla painitaan samojen asioiden kimpussa kuin Yhdysvalloissa. Viihdelehtien määrä on lisääntynyt ja ne muistuttavat yhä enemmän toisiaan. Markkinoille tulee uusia, kapean sektorin viihdejulkaisuja, kuten esimerkiksi OHO!-lehden välissä ilmestyvä Tähtisumua.
Enää ei seurata vain suomalaisten julkkisten edesottamuksia, vaan Madonnasta, David Beckhamista ja Jennifer Lopezista on tullut myös suomalaisille tuttuja, kiinnostavia henkilöitä, joiden elämää seurataan mielellään hyvinkin tarkasti. Sisällöllisesti viihdelehdet heijastavat Jokitaipaleen mukaan yhteiskuntaa. Sellaisista asioista, joista ei yhteiskunnassa muutenkaan puhuta, ei myöskään kirjoiteta lehdissä.
Media kuljettaa kansainvälisiä malleja
Musiikkibisneksessä eletään nyt noususuhdannetta, kun suomalainen pop-musiikki ottaa parhaillaan ensimmäisiä menestysaskeliaan ulkomailla. Idols-tuomareinakin tutuksi tulleet BMG:n tuotantojohtaja Asko Kallonen ja Mountain Music Oy:n Hannu Korkeamäki kertoivat mistä oikein on kyse. Heidän mukaansa Suomessa on kasvamassa kokonaan uusi pop-musiikin tekijöiden sukupolvi. Idols oli hyvä esimerkki siitä, että tänä päivänä ollaan tosissaan ja alalle haluavat ovat valmiita laittamaan itsensä peliin. Vastaava ei Korkeamäen mukaan olisi ollut Suomessa mahdollista pari vuosikymmentä aikaisemmin. Kansainväliset mallit on Suomessa yhä helpommin saatavilla muun muassa MTV Nordicin välityksellä. Siten on mahdollista, että Siwan kassalla Rovaniemellä istuu lähes täydellinen pop-tähti, joka lavalle noustessaan tietää tasan tarkkaan miten pitää toimia.