Fazer Makeiset toi kauppoihin toukokuun alussa koukuttavan uutuuden, Tutti Frutti Smoothie Mixin. Tutti Frutti on karkkisekoituspussi, jossa on monta yhtymäkohtaa Junjiin: iloa, värikkyyttä, pilkettä silmäkulmassa ja hedelmiä.
– Halusimme löytää uuden, nuorta kohderyhmää puhuttelevan kulman Tutti Frutin viestintään, kertoo Fazer Makeisten Tutti Frutin brand manager Laura Siltanen. – Sympaattisen Junji Koyaman vihanneksensoitto on jo ilmiö You Tubessa. Mielestäni mainonnasta välittyy juuri oikeanlainen aurinkoinen kesäfiilis.
Kampanjan päämediana ihmiset
Kampanjaan kuvattiin useita hauskoja spotteja. Päämediaksi valittiin viraali – ihmiset, jotka haluavat lähettää spotteja eteenpäin. Koska kommunikaatioidea oli uniikki ja Junji vastustamaton, ihmisten uskottiin lähettävät spotteja eteenpäin. Viraalia edistämään tarvittiin kuitenkin selkeä kanavasuunnitelma.
Keskiöön valittiin YouTube, johon sijoitettiin oma Tutti Frutti –kanava. Kanavaan ohjattiin liikennettä mm. Facebookista, Googlesta, videosivustoilta, netti-TV:stä ja bannerimainoksista.
Videoita pystyi katsomaan suoraan bannerista ja lisää Youtubesta. Jokainen bannerissa katsottu video kasvatti myös YouTube-videoiden katselukertoja.
IRC-Galleriaan rakennettiin oma miniyhteisö, joka toimi trafiikin ohjaajana erinomaisesti. Samalla Tutti Frutti –brändi elää ja hengittää siellä missä yleisökin.
Mobiililla elämyksiä
Suurta roolia kampanjassa näytteli myös mobiili. Tutti Frutilla oli oma mobiilisivusto, jossa videot olivat katsottavissa ja jonka kautta viraalia oli mahdollista lähettää eteenpäin.
Lisäksi Tutti Frutti sai oman iPhone-pelin. Peli on ensimmäistä kertaa Suomessa kampanjassa käytetty iPhone-sovellus. Tämä Tutti Frutti Flute on ladattavissa iTunesissa, ja siinä voi soittaa ananaksella ”Maijalla oli karitsaa”.
Vaikka iPhoneja on Suomessa vielä rajallinen määrä, se haluttiin nostaa kärjeksi jopa kampanjan ulkomainontaan, jossa kannustettiin lataamaan sovellus iTunesista. Parhaimmillaan sovellus oli Suomen iTunesin kuudenneksi ladatuin ilmainen sovellus.
Dagmar Digitalin Media Planner Tuomas Henttosen mukaan Junjin videot haluttiin tuoda esille jokaisessa mediassa kyseiselle medialle ominaisella tavalla.
– iPhone-sovellus mahdollisti uusia tapoja osallistaa kuluttajia ja tuottaa heille elämyksiä. Kuluttaja pääsi itse kokeilemaan, miltä hedelmän soittaminen tuntuu.
Fazer Makeisten Siltanen on tyytyväinen kokonaisuuteen:
– Kampanjaan löytyi aidosti monimedianäkökulma. Mediat on linkitetty toisiinsa taitavasti niin, että kuluttaja törmää samaan viestiin useassa eri paikassa. Myös netin valinta päämediaksi oli rohkea, mutta toimiva ratkaisu. Lisäksi olemme päässeet kokeilemaan uusia mainosmuotoja, kuten mobiilisivustoa ja iPhone -sovellusta. Tässä vaiheessa tuntuu, että jatkossakin kannattaa kokeilla rohkeasti uusia mediaratkaisuja.
Kampanja on toiminut hyvin. Videoita on nyt katsottu lähes 100 000 kertaa. Usein myös karkkihylly ammottaa tyhjyyttään Tutti Frutti Smoothie Mixin kohdalla.