Siwan uudistumisen onnistumista tutkittiin menetelmiä yhdistelemällä

Laadukkaassa tutkimusprojektissa suunnittelun ja käytettävän menetelmän valinnan on aina perustuttava siihen, miten tuloksia halutaan jatkossa hyödyntää ja millaisien päätöksien tueksi tietoa tarvitaan. Usein paras lopputulos saavutetaan tutkimusotteita yhdistämällä, kuten Dagmarin Lähikaupalle toteuttamassa tutkimuksessa Siwan myymäläformaatin uudistuksesta.
 
Laadukkaassa tutkimusprojektissa suunnittelun ja käytettävän menetelmän valinnan on aina perustuttava siihen, miten tuloksia halutaan jatkossa hyödyntää ja millaisien päätöksien tueksi tietoa tarvitaan. Usein paras lopputulos saavutetaan tutkimusotteita yhdistämällä, kuten Dagmarin Lähikaupalle toteuttamassa tutkimuksessa Siwan myymäläformaatin uudistuksesta.
 

Lähikauppa panostaa voimakkaasti Siwojen ja Valintatalojen uudistamiseen. Tavoitteena on remontoida vuoden 2014 aikana jopa 120 myymälää. Tutkimuksen avulla haluttiin selvittää, kuinka Siwan pilottimyymälöiden remontoinnilla uuden formaatin mukaiseksi päästään asetettuihin tavoitteisiin, esimerkiksi myymälämielikuvan, asioinnin syyn ja asiointikokemuksen suhteen.

Ennen remonttia selvitettiin myymälöiden lähtötilanne ja noin kuukausi remontin jälkeen tutkittiin, kuinka uudistus oli muuttanut asiakkaiden kokemusta myymälöistä. Kvantitatiivisilla myymälähaastatteluilla mitattiin muutokset ja videoiduilla syvähaastatteluilla perehdyttiin syvemmin asiakaskokemukseen sekä syihin muutoksien taustalla.

Syvähaastatteluista vastasi Dagmarin kvalitatiivinen tutkija ja kuvaajana toimi Dagmarin ammattikuvaaja. Kerätystä materiaalista editoitiin videopätkiä, joita hyödynnettiin tutkimustulosten havainnollistamisen lisäksi Lähikaupan sisäisessä viestinnässä.

Lähikaupan Brand Director Jussi Piri kertoo, että tutkimus validoi uuden konseptin tuottaman asiakaskokemuksen laadukkuuden, esimerkiksi ympäristön miellyttävyys ja kokonaiskokemus paranivat merkittävästi.

– Saimme myös tukea liiketoimintamittareissa, kuten ostoskorin rakenteessa ja asiakasvirrassa, tehdyille havainnoille merkittävistä positiivisista muutoksista. Lisäksi tutkimus paljasti asioita, joita kehittämällä voimme tuottaa asiakkaillemme entisestäkin paremman ostoskokemuksen sekä varmisti esimerkiksi nopean reagoinnin mahdollisuuden pilottikohteiden valikoimaan.

Pirin mukaan materiaalia on käytetty niin sisäisessä kehitystyössä kuin kommunikoinnissa tehdystä kokonaisvaltaisesta muutoksesta sidosryhmille.

Projektitiimi koostuu eri alueiden asiantuntijoista

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Niinpä Dagmarissakin hyödynnetään videoita tutkimustulosten havainnollistamisessa ja tulosten kiteyttämisessä. Muutaman minuutin video on oiva keino viestiä tuloksista niin sisäisesti kuin erilaisille sidosryhmille. Videon avulla viesti saadaan selkeämmäksi ja innostavammaksi, oli esiintyjä sitten tutkimuksen ammattilainen, markkinointipäällikkö tai myyjä.

Dagmarilla on laaja ja vahva osaaminen markkinatutkimuksien suunnittelusta, toteutuksesta ja tuloksien jalkautuksesta. Tutkimustiimin lisäksi tutkimusprojekteihin osallistuu projektikohtaisesti erilainen kokoonpano strategeja, asiakasvastaavia, analyytikkoja sekä tuotannosta vastaavia. Yhdistämällä tutkimus- ja markkinointiosaamista asiakkaan liiketoiminnan tuntemukseen varmistamme tutkimusten hyödyllisyyden sekä tulosten jalkautumisen.

Dagmar Insight&Implementation on Dagmarin markkinatutkimusyksikkö, joka auttaa asiakkaitaan liiketoiminnan kehittämisessä ja markkinointiviestinnän tehostamisessa. Yksiköstä löytyy erikoisosaajia sekä vaativiin kvalitatiivisiin että kvantitatiivisiin projekteihin. Laaja osaamispohja ja tukiverkosto varmistavat tutkimusprojektien hyödyllisyyden ja hyödyntämisen käytännön arjessa.

 

Vernariikka Vasala

Vernariikka Vasala

Lisää aiheesta