Messukeskuksen halliin astuessa vaikuttajien fanitus ilmeni yllättävän maltillisena, ja Meet & Greet -jonot olivat vielä epätasaisia. Tapahtuman osallistujat olivat silminnähden aiempia vuosia nuorempia, ja tapahtumaan tultiin vanhempien seurassa.
Suuri eSports-osasto kuhisi gamereitä ja kaikkea pelikulttuuriin liittyvää. Eri ammattialojen, kuten poliisin, puolustusvoimien sekä pelastuslaitoksen esittelypisteet vangitsivat huomion erikoisajoneuvojen avoimin ovin ja vilkkuvin valoin. Tunnelma oli katossa ja yhteistyökumppaneiden esittelypisteet vetivät porukkaa.
Huomio kiinnittyikin monipuoliseen kattaukseen eri alojen yhteistyökumppaneita, joista joidenkin linkki tubettamiseen oli skeneä seuraamattomalle mutkan takana. Luontainen match yhteistyölle syntyy yhteiseen arvopohjaan nojaten, kuten esimerkiksi tapahtuman pääyhteistyökumppanina toimineen vakuutusyhtiön tapauksessa.
Tubecon-yleisö oli sopiva yhdistelmä vaikuttajia, vaikuttajien seuraajia, heidän vanhempiaan, cosplay-hahmoja, markkinoinnin asiantuntijoita, mainostajien edustajia, esillelaittajia, gamereitä ja eri medioiden edustajia.
Ohjelma piti sisällään haasteiden, show-meiningin ja battle-kisojen vastapainoksi asiapainotteisia paneelikeskusteluja ja Tube-Akatemian oppeja tubetähdeksi haluaville. Tulevaisuus-teeman hengessä ohjelma sisälsi paljon keskustelua ajankohtaisista aiheista ympäristöön, kestäviin valintoihin, hyvinvointiin, tasa-arvoon, vastuullisuuteen ja turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä.
Tubecon Video Awards -gaalassa palkittiin vuoden parhaat videosisällöt. Asiakkaamme Liikenneturva palkittiin vuoden kaupallinen yhteistyö -palkinnolla!
Persoonan korostaminen ja oman jutun löytäminen sekä yhteisöllisyys ja sosiaalisuus ovat Z-sukupolvea leimaavia ominaispiirteitä, mikä tuli hyvin esiin myös Tubeconissa. On vaikea kuvitella toista tapahtumaa, jossa yhtä suurella intohimolla suhtaudutaan pelaamiseen ja meikkaamiseen, räävittömiin haasteisiin ja muotinäytöksiin. Kyseessä on aivan oma maailmansa, joka vaatii syvää paneutumista sitä edes vähän ymmärtääkseen.