Mediaseminaareissa kuuma peruna on edelleen se, miten voimme tavoittaa kohderyhmät tehokkaammin muillakin tavoilla kuin 30 sekunnin spotilla. Media Lionsin ”Best use of Television” -kategoriassa kaikki shortatut työt perustuvat jollakin tapaa oman ohjelman tekemiseen, product placementtiin tai viihteen hyödyntämiseen viestinnässä. Tässä muutama vaikuttava esimerkki. Osallistuin eilen Mindshare Entertainmentin seminaariin, jossa keskityttiin kahden brandin päätökseen viestiä kohderyhmälle muulla tapaa kuin perinteisellä spottikampanjalla. Unileverin Suave-brandi kosiskelee perheellisiä naisia, jotka taistelevat arjen ja perheen paineessa, mutta haluavat käyttää sopivan hintaista kosmetiikkaa ja näyttää hyvälle säilyttäen hyvän omantunnon.
Suave keskitti panostuksensa yhteistyöhön Yhdysvaltalaisen abc-kanavan tuottamaan ”In the motherhood”-komediasarjaan. Jutun pihvi on se, että Suavelle rakennettiin verkkoon viestinnän alusta – verkkosaitti joka yhdistää viihteen ja sosiaaliset yhteisöt. Saitilla mm. äidit saivat kirjoittaa noloimpia ja huvittavimpia kokemuksia omien lastensa kanssa hetkistä, jolloin lapsi onnistuu nolaamaan vanhempansa totaalisesti. Näistä tarinoista kanssatoverit äänestivät parhaimmat ja voittajat käsikirjoitettiin mukaan ”In the motherhood”-sarjaan!
Eikä siinä vielä kaikki. Nimittäin voittajatarinoiden kirjoittaja lennätettiin Hollywoodiin paikalle valvomaan kyseisen kohtauksen kuvauksia ja hänestä tehtiin inserttejä verkkosaitille. Aina uuden jakson jälkeen katsojat pystyivät menemään verkkoon katsomaan kyseisen jakson käsikirjoittajaäidin kommentteja. Kuinka brilianttia!
Unilever oli yhteistyöhäön enemmän kuin tyytyväinen. Kampanjan tehokkuudesta kertoo se, että kaikki Suave-brandin mittarit ovat nyt korkeammalla kuin koskaan!
Tsekkaa: http://inthemotherhood.msn.com/
Media Lionsin ”Best use of Television”-kategorian shortlistalle pääsivät mm. seuraavat caset:
Nivea lanseerasi uusimman Nivea Good-bye Cellulite -voiteensa yhteistyössä Tyra Banksin juontaman Tyra-shown kanssa. Koko kommunikaatioidea perustui paparazzin ottamaan kuvaan Tyrasta, jossa Tyran säärissä väitetään olevan selluliittia! Kuvien jälkeen Tyra sanoi showssaan, että jos joku yritys keksii selluliittivoiteen, joka oikeasti auttaa, niin hän on ensimmäinen, joka sitä kokeilee.
Nivea sopi Tyran kanssa yhteistyöstä, jossa Tyra-shown sisälle perustettiin minisarja ”Hot legs”. Sarjassa seurataan neljän upean naisen kamppailua selluliittia vastaan. Apuna heillä on Nivea Good-bye Cellulite. Tyra kommentoi ja naisia haastatellaan ohjelmassa ja ihmiset elävät mukana tässä karmeassa kamppailussa. Printissä yhteistyö toteutettiin siten, että Tyran haastattelun yhteyteen lisättiin Nivean tuottama advertoriaali ja tuotepuffeja. Rasvan myynti nousi exponentiaalisesti. Se pääsivätkö nuo neljä naista eroon selluliitistä tarina ei kerro.
Tsekkaa: http://tyrashow.warnerbros.com/nivea/goodbyecellulite.php
Acuvue piilolasit toteuttivat Yhdysvalloissa kampanjan, joka rakennettiin viimeistä piirtoa myöten kohderyhmän ehdoilla. Music Telvisionilta Suomessakin pystyy seuraamaan Jenkeissä huippusuosittua Laguna Beach draamaa. Sarjassa seurataan nuorten ja kauniiden iloja, murheita ja rakkausseikkailuja. Acuvue toteutti minisarjan nimeltä ”Hampton High”, joka mukailee juonenkulussaan Laguna Beachia. Sarjasta näytettiin sneak preview aina Laguna Beachin katkoilla premiumpaikalla. Jokainen clippi päättyi todella kutkuttavaan tilanteeseen. Jatkon pystyi käymään katsomassa Acuvuen saitilta ja niin kohderyhmä viihtyi Acuvuen seurassa huomaamattaan.
Hershey´s suklaapatukat toteutti jakson yhdessä Muodin Huipulle -sarjan (Project Runway) kanssa. Kyseissä jaksossa tehtävänä oli suunnitella asu, joka toteutettiin puhtaasti Hershey´s karkkien karkkipapereista.
Viimeiseksi mieleeni jäi case, jonka Rogers verkkokauppa toteutti yhteistyössä Grammy Awards -palkintojenjakotilaisuuden yhteydessä. Aina huippuartistin esiintyessä kuvaruutuun ilmestyi pieni mainospalkki, jossa oli tiedot alkuperäisesityksen lataamiseen tai tilaamiseen mobiililla.
Meillä kotimaassa monet tuotantoyhtiöt ovat kiinnostuneita toteuttamaan monenlaisia yhteistyöprojekteja asiakkaiden ja mediatoimistojen kanssa. Harmiksemme monesti silloin kun, kanavat myyvät ohjelmayhteistyöpaketteja, olemme sisällöllisen yhteistyön suhteen myöhässä. Jotta oheisia esimerkkejä voidaan toteuttaa enemmänkin myös Suomessa, tulee kaikkien instanssien kyetä tekemään syvällisempää yhteistyötä jo varhaisemmassa vaiheessa.
Tero Honkala