Olin eilen Markkinoinnin päivillä Messukeskuksessa kuuntelemassa ajatuksia yhteisöllisyydestä. Mitään kovin mullistavaa ei päivän annissa ollut, mutta ajatuksia ja keskustelua esitykset kuitenkin herättivät. Parissakin esityksessä heitettiin hyvä kommentti siitä, ettei tällainen yhteisöllisyys nyt niin uusi juttu ole. Väline vain on uusi. Eikä sekään niin uusi itse asiassa enää ole.
Bloggauksesta puhuttiin paljon. Olin kuuntelemassa esityksiä entisen työkaverini kanssa, joka vastaa nykyisin markkinoinnista eräässä liikuntajärjestössä. Markkinointibudjetit eivät heillä ole kovinkaan suuria ja sanoinkin, että heidän tulisi ehdottomasti perustaa blogi. Heidän päätuotteensahan kuitenkin on aatteen myynti. Ongelmaksi tuntui kuitenkin muodostuvan se, mitä tällaiseen blogiin voisi kirjoittaa. Jäinkin miettimään, kuinka monessa yrityksessä jää blogi perustamatta juuri tämän takia. Bloggaus on kuitenkin vielä monelle outoa ja omasta julkisuuskuvasta pidetään tiukkaa kuria. Blogit ovat kuitenkin oiva viestinvälityskanava, jossa voidaan tuoda oman yrityksen arvoja ja ajatuksia esille hieman laajemmin kuin vain lyhyissä mainoslauseissa tai virallisissa esitteissä. Monet firmat ovat tämän toki jo tajunneet, mutta jotenkin tuntuu, että järjestömaailma laahaa tässä suhteessa perässä. Ja tuntuu, että juuri heillä olisi tässä eniten voitettavaa!
Avoimuus toki pelottaa. Jokuhan voi vaikka arvostella omaa aatetta. Helposti tulee mieleen, että pitäisikö mennä joihinkin muihin keskusteluihin mukaan nimimerkillä ja levittää aatetta sieltä käsin. Tällaisella on kuitenkin hyvin lyhyet jäljet. Verkkoyhteisöt ovat joskus pelottavan nokkelia selvittämään tällaisia asioita. Paljon toimivampaa on yleensä lähteä avoimesti leikkiin mukaan. Igglon toimitusjohtajan Björn Hammarin esitystä mukaillakseni: jos lähtee avoimesti mukaan keskusteluun, voi haavoittua. Jos ei lähde, voi kuolla. Haavoittunut voidaan kuitenkin parantaa uutta ehommaksi. Tässä olisi myös ajateltavaa järjestömaailman johtajille.
Matias Vakkilainen