Dagmar

On jo pitkään puhuttu, että kuluttajat tulee saada mukaan markkinointiin. Puhutaan osallistumisesta, dialogista tai crowdsourcingista.   

Suomessakin on herätty kuluttajien luomaan sisältöön ja sen hyödyntämiseen markkinoinnissa. Nyt pitäisi vielä opetella miten asiat saadaan toimimaan ja miettiä milloin kuluttajien hätistelyssä on järkeä.   

Miksi kuluttajat luovat sisältöä? 

Yksinkertaistettuna, netissä sisällön tuottamiselle mielekkyyden luo kiinnostus aihetta kohtaan (brändi?) ja yleisön olemassa olo – kilpailuissa myös palkinnot.   

Uusissa yhteisöissä tai verkostoissa videoilla, kuvilla tai vaikkapa kirjoituksilla on mahdollista tulla nähdyksi, jolloin sisällön tuottaminen tuntuu mielekkäältä. Palkitsemis- ja tulomuodot luonnollisesti auttavat asiaa. Taustalla on myös monia muita vaikuttajia kuten aiheen kiinnostavuus, avoimuus, säännöt ja työkalut. Tarkemmin crowdsourcing teemaa on hahmotellut Sami Viitamäki erinomaisella FLIRT-mallillaan

Uskaltaisin väittää, että (liian) monissa kuluttajia mukaan osallistumaan kehottavissa kampanjoissa ei ole tajuttu mistä tämä osallistumisen mielekkyys syntyy. Vai mitä mieltä olette?   

Jos halutaan, että suuremmat massat tuottavat sisältöä mainoskampanjoihin tulee tehdyn materiaalin olla näkyvissä ja mielellään jossain suuremmassa verkostossa esim. YouTube tai Flickr, kilpailujen tulee avoimia eikä kannata periä maksua jotta video voi katsoa. Alla olevissa Suomalaisissa esimerkeissä näin ei ole aina toimittu…

Ruotsissa on käynnissä kilpailu Svenskafans.com sivustolle joka kärsi jalkapallokauden jälkeen kävijäpulasta. He toteuttivat tee-oma-mainos-kisan YouTubessa ja Metacafessa. Parhaat videot katsottu yli 100 000 kertaa ja nettisivujen kävijämäärä katossa.   

YouTuben kautta tehdyn kampanja edut: Ilmainen platform, yleisön olemassaolo, verkostoituminen, videot saattavat löytyä sattumalta, oman kanavan mahdollisuus, nopeampi, monipuolinen ja vakiintunut käyttöliittymä (helppous ja monimuotoisuus). Mielestäni uuden netin ilmiöt kuten käyttäjien luoma sisältö, kannattaisi hoitaa uuden netin konsteilla, vai mitä mieltä olette?

Alla on listattuna suomalaisia kilpailuita jossa kuluttajat on haastettu tekemään sisältöä – toimivuuden voitte päätellä itse.

Kuvaa-omaa-sisältöä-kampanjoita: 

Airwawes – (TV kampanja tukena) 
Lähetä oma JIP-tilanne ja voita kamerapuhelin. Paras spotti esitetään Subtv:llä. 
Saldo tähän mennessä 21 videota. Toteutus omalla kampanjasivulla. Ei mahdollista katsoa parhaita tai skipata tiettyyn kohtaa videota.   

Elisa – Jokamieluokan Idols
Lähetä oma idols videosi ja osallistut 1000 lipun arvontaan. 
Saldo tähän mennessä 32 videota. Toteutus omalla kampanjasivulla.   

Nelonen – Hiihtokunkku 
Lähetä oma hiihtokunkkuvideo tai kuva ja voita Hiihtokunkku 2007 -titteli ja extrapalkinto. Jaossa myös Haltin tuotepalkintoja.    
Saldo tähän mennessä 1 video – 9 kuvaa! Toteutus Nelosen alasivulla. 

Nelonen – Lumipäälliköt – (TV-kampanja tukena)
Lähetä lumiaiheinen video tai kuva, joista parhaat esitetään tv:ssä. Lumipäällikkö voittaa videokameran.
Saldo tähän mennessä 24 kuvaa ja 88 videota. 

Pampers – Keksi omat liikkeesi! 
Lähetä lapsesi liikkuja video ja voita vuoden vaipat 
Saldo tähän mennessä 140 videota. (Ollut käynnissä ikuisuuden.)

R-Kioski – Ärräliiga
Lähetä oma temppuvideo ja voita kamerapuhelin 
Saldo tähän mennessä 10 videota. Toteutus omalla kampanjasivulla, jossa pieni ja hidas videoruutu. 

Sonera – Onko sinusta euroviisutähdeksi? – (TV-kampanja tukena) 
Lähetä video euroviisuehdotuksestasi, parhaat pääsevät viisulavalle.   
Saldo tähän mennessä 17 videota, jotka katsottu keskimäärin 45 kertaa! Toteutus kahdella eri sivulla: kampanja sivulla ohjeet ja katomua.com palvelussa videot. Videoiden katselu maksaa muilta kuin Soneran asiakkailta 0,30 € / kpl 

Tefal
Lähetä kuva ikimuistoisesta talvipäivästä tai riemukas hetki laskiaismäessä ja voita matka Lappiin koko perheelle. 
Saldo tähän mennessä, Öö… muiden lähettämiä kuvia ei voi katsoa. 

Onko tulokset menestyksiä, vai voidaanko tuloksista päätellä, että crowdsourcing ei toimi Suomessa vai onko ontuuko toteutus?

Sami Salmenkivi