Ensi maanantaina Google muuttaa Iso-Britanniassa sallii mainonnan kohdistamisen avainsanoille, jotka ovat suojattuja tavaramerkkejä. Tähän asti käytännössä miltei 92 % brändi-aiheisista hauista on päätynyt brändin omalle sivulle, mutta tilanne uhkaa muuttua. Amerikassa kilpailijan nimellä huutaminen on sallittua ja vain 84 % brändi-termeistä päätyy brändin omalle sivulle.
Muutokseen voi löytää muutamia näkökulmia. Kun hakukone kasvattaa merkitystään läpikulkukanavana, tarkoittaa se varsinaisen tiedon etsimisen vähenemistä ja todennäköisesti myös mainosklikkausmäärän surkastumisesta. Mainosrahoitteiselle medialle tämän voisi kuvitella kasvattavan harmaita hiuksia. Vastaavia reaktoita on nähty aiemmin universaalien tulosten tulemisena ja katoamisena. Jos tämän muutoksen myötä 7,6 % brittien brändihauista päätyy vaihtoehtoiseen tulokseen, mahdollisesti mainokseen, on kyse isoista rahoista. Varovaisesti arvioiden vastaava tarkoittaisi Suomessa 35 miljoonaa hakutulosta (tai mainosklikkausta) kuukaudessa.
Jättiläinen ei horjahtele eikä Googlelle haastajia omasta kategoriasta kuitenkaan näytä nousevan. Ehkä potentiaaliset haastajat löytyisivät uudesta tavasta ajatella. Alkuun on kuitenkin vaikea päästä, relevanttien tulosten tarjoaminen ei ehkä olekaan yhtä helppoa, kuten esimerkiksi visuaalista hakua korostavan Searchme beta-version tuloksista voi päätellä.