23.3.2013 | Vanhat blogit

Ihmisten kloonausta – Facebookissa

Toisilla ei tahti hidastu ikinä. Facebook on jälleen viime aikoina paukuttanut uusia tuotteita, yritysostoja, uusia mainosmuotoja ja kohdennusmahdollisuuksia siihen tahtiin, että on aika tehdä jälleen kokoama viime vuoden lokakuun Facebook-katsauksen tyyliin. Kiehtovin asia on yleisöjen kloonaus eli ”look-a-like” audiences.

1) Ethän ole viimeisten joukossa vaan olet jo ilmoittautunut jonottamaan Graph Searchia ja uutta uutisvirtaa? Molemmat ovat paukahtaneet itselle testiin jo jonkin aika sitten ja hienolta näyttää. Kenellekään ei jää enää epäselväksi visuaalisuuden ja aidon, ihmisläheisen sisällön tuottamisen tärkeys, taikka sitten suosittelujen ja mainintojen saamisen painottaminen.

Graph search-jonoon täältä ja uutisvirta-jonoon täältä .

2) Konversio-optimointi (jonka hyvistä tuloksista jo kirjoitimme jutussa Facebook tuo tehokkaimmin kauppaa) on jo ns. vanha juttu, mutta optimointi toimintoja kohtaan on osoittautunut myös hyvin tehokkaaksi. Action script-koodeja käyttämällä olemme saaneet laskettua esimerkiksi cost-per-viewta tai cost-per-link click – mittareita yli 50%. Kopioi tästä ja eikun optimoimaan:
[{”action.type”:[”video_play”],”post”:[”POST_ID”],”post.wall”:[PAGE_ID]}]

3) Kuvissa ei saa olla yli 20% tekstiä. Uuden uutisvirran myötä on entistä helpompi ymmärtää miksi: Ei Facebook halua uutisvirran muuttuvan vilkkuvaksi bannerimainontaparatiisiksi vaan he he haluavat painostaa yrityssivuja miettimään yhä enemmän sosiaalisia ja autenttisia kokemuksia ja kuvia – minua kiinnostaa inspiroivat ystäväni, ei se tuote-esittelijä-konsultti joka yrittää myydä joka päivä jotain mainosviestillään.

4) Vihdoin, vihdoin yleisen keskustelun sävy on muuttunut tykkääjien määrästä kohti tykkääjien laatua. Yli 200 000 tykkääjää ei paljoa lohduta jos sitoutumisprosentti on alle 0,10%. Ketkä ovat todellisia suosittelijoitamme, miten tunnistamme heidät, mitä heille tarjoamme? Voimme kiistellä monta päivää siitä, mikä on oikea tapa mitata sitoutumista, mutta kaikki olemme yhtä mieltä siitä, että sitä on oltava.

5) Mobiili, mobiili ja mobiili. Facebook on kohta mobile-only, mutta harva on tehnyt mitään sen hyödyntämiseksi. Kuinka monta kertaa viimeisen parin kuukauden aikana olet klikannut jotain kisalinkkiä ja joutunut pettymään ”page not found”-viestiin? Mobiilit välilehdet Facebookissa eivät ole simppeli juttu, mutta tehtävissä. Tästä johtuen mm. Studiomme kautta tehtyihin välilehtiin kuuluu mobiilioptimointi automaattisesti.

6) Internetin valtaus: Facebook osti pitkän spekuloinnin jälkeen oman mainonnanhallintajärjestelmän, Atlaksen. Mitä sitten, mitä yksi järjestelmä tekee? Sen, että mainonnan tehoa ja toimintaa yhdessä muiden kanavien kautta voi mitata entistä tehokkaammin ja Facebook pääsee käsiksi entistä suurempaan määrään dataa, jota sillä ei itsellään ole hallussa. Vapise Doubleclick?

7) Ja vihdoin, kloonausasiaan. Custom audiences- niminen kohdennuskriteeri on ollut käytössä jo pitkään – Facebookista on nyt mahdollista tavoittaa asiakasrekisterin avulla jo olemassa olevat asiakkaasi. Mutta entä jos haluaisin löytää lisää samankaltaisia käyttäjiä kuin eniten ostavat asiakkaani? Onnistuu. Look-a-like audiences skannaa rekisterin ja muodostaa yeisön samankaltaisista henkilöistä. Kaikki parilla napinpainalluksella. Custom audiences on jo osoittautunut erittäin tehokkaaksi kohdennuskeinoksi ja laajentaa kanta-asiakasmarkkinoinnin työkalupakkia, mutta kloonaus vie uusasiakashankinnan aivan uusiin sfääreihin.

Askarruttaako jokin näistä tai mikä tahansa muu Facebookiin tai sosiaaliseen mediaan liittyvästä asiasta?

Täältä vastataan: heini.ulmanen (at) dagmar.fi

Heini Ulmanen

Heini Ulmanen

Lisää aiheesta