Näinkin vannoutuneelle digi-ihmiselle paperikatalogit ovat pysyneet yllättävän kovassa käytössä vielä viime vuosina. Jokin siinä kotiin kannetussa paperinivaskassa on houkuttanut riippumatta tuotetarjoomasta. Ruudun edessä saman kuvaston sähköinen selailu ei ole ajanut samaa asiaa, mutta tablettien arkipäiväistyessä sähköinen katalogi alkaakin houkuttaa aivan eri tavoin.
Googlen julkistama tablet-sovellus tuo amerikkalaiselle kuluttajalle kirjaimellisesti näppien ulottuville vaatemerkkien, tavaratalojen sekä kosmetiikkabrändin kuvastot. Tuotteita voi selata, tallentaa omiin suosikkeihin, merkitä ostettavaksi – joko nettisivuilta tai läheisestä toimipisteestä – sekä jakaa omia suosikkejaan ystävien kesken. Katalogien tarjontaa voi myös selata ristiin ja etsiä juuri sitä oikeaa tuotetta, kotisohvalta sormien pyyhkäisyllä.
Omien valintojen esittelyn ja jakamisen toimintaperiaatteeseen ovat jo pitkään luottaneet yhteisölliset ”lookbookit” ja sosiaaliset muotiin keskittyvät sivustot. Fashiolista sallii jokaisen selata läpi valtavan online- vaatetarjonnan, merkitä omat suosikkinsa ja tehdä osuvasti nimettyjä kokoelmia. Monet bloggarit ovat luonnollisesti olleet etunenässä palvelun käyttäjänä ja puolestapuhujana. Muita samanhenkisiä palveluita ovat mm. suomalainen styleloving, joka tällä hetkellä toimii vielä kutsulla.
Niin sähköisiä katalogeja kuin yhteisöllisiä, koko tarjonnan yhteen kerääviä sivustoja yhdistää yksi asia: helppous. Aikakausilehtiä ja muotikuvastoja selatessa tietää kyllä mistä ja miten tuotteen saa, kunhan kirjoitat tilauksesi pienelle paperinpalaselle, menet tietokoneelle tai kaivat erikseen liikkeen yhteystiedot esille. Täysin eri asia on klikata houkuttelevaa mekkoa tai sohvaa ja päästä suoraan sen verkkokauppaan tai saada asiakaspalvelija langanpäähän. Mukava bonus on päästä testaamaan liikkeen A sohvaa liikkeen B nojatuolin kanssa virtuaalisesti ilman kilometrien ajoa liikkeestä toiseen.
Toimijat yhdessä pyrkivät vähentämään askeleita oston tekoon koko ajan, ja kun palveluntarjoajat yhdistävät voimansa suuriin brändeihin, on lopputuloksena odotettavissa käytäntöjä joita muut lähtevät kopioimaan. Onko teillä jo käytössä interaktiivinen katalogi vai laitetaanko iPadiin kopiot printtimainoksesta?
Nimimerkillä
”Ikean tabletti-katalogia odotellessa”