Anna Kärkkäinen

Blogimarkkinoinnissa on tärkeää muistaa missä piilomainonnan raja kulkee. Monet esimerkiksi Indiedaysin bloggaajista valittavatkin, että heitä lähestytään välillä kovilla ja jopa lainvastaisilla vaatimuksilla. Aihetta on hyvä pohtia tarkemmin, mikäli oma yritys on kiinnostunut bloggaaja-aktivoinnista. Yksi hyvä checklist on esimerkiksi Zipipopin Helene Auramon kirjoitus M&M:ssä.

Suosituimmat bloggaajat saavat tavaraa enemmän kuin tarpeeksi, joten mainostajien työ käy aina vain haastavammaksi. Millä tavoin saada bloggaajat innostumaan juuri minun tuotteestani tai palvelustani? Miten keksiä jotain, jota muut eivät ole vielä tehneet ja saada aikaan kunnon pöhinää?

The Label Project-niminen anonyyminä pysyttelevä taho on keksinyt innovatiivisen globaalin bloggaaja-aktivoinnin, joka osuu juuri kohderyhmän ydinkiinnostusalueeseen. Projekti on kutsunut mukaan 140 viinibloggaajaa kahdestatoista maasta ja haastanut heidät kilpailemaan toisiaan vastaan viinintunnistushaasteessa, jossa kolmesta etiketittömästä pullosta täytyy tunnistaa rypäle ja viinialue.

The Label Projectin aktivointi-idea on mietitty todella hyvin, sillä rypäleiden ja viinialueiden tunnusomaiset ominaisuudet ovat viinibloggaajille olennaista sisältöä, josta he muutenkin kirjoittavat. Haasteen kautta bloggaajatkin saavat lisää kiinnostavaa sisältöä, ja mahdollisuus voittaa matka viinitilalle on varmasti inspiroiva kannustin jokaiselle viineistä kiinnostuneelle. Projekti onkin saanut runsaasti näkyvyyttä osallistuvissa blogeissa ja muualla sosiaalisessa mediassa ja esimerkiksi Twitterissä sitä voi seurata hashtagilla #TheLabelProject.

Lokakuun alussa kolme päivää haasteen päättymisen jälkeen Jacob’s Creek ilmoitti olevansa kokonaisuuden taustalla, ja seitsemän voittaneen bloggaajan nimet julkistettiin The Label Projectin sivuilla klo 9 Sydneyn aikaa torstaina 4.10.