Satu Puumala

Kannustaakin voisit joskus, olenhan ollut asiakkaanasi jo toistakymmentä vuotta ja ties kuinka monelle tutullekin suositellut tuotteitasi. Jos kertoisit minulle ensimmäisenä esimerkiksi uutuustuotteistasi, voisin hyvinkin kertoa niistä eteenpäin kavereilleni.

Kysyisit joskus, mitä minulle kuuluu. En välttämättä enää tässä elämäntilanteessa halua niitä samoja tuotteita kuin silloin, kun lapseni olivat pieniä. Voisin mielelläni auttaa sinua kehittämään palveluita tällaisille vähän vanhemmillekin.Kunnioita yksityisyyttäni, älä spämmää yleisviesteillä. Sen verran voisit nähdä vaivaa, että miettisit hetken kaiken kertomani perusteella, mikä olisi minulle relevanttia. Annoin sen mobiililuvankin, ettet aina vaan lähettäisi sähköpostia.Kiitä minua pitkäaikaisesta asiakkuudestani. Joku pieni ele silloin tällöin olisi kiva, edes se pieni sana: kiitos.

Lastenkasvatuksessa näillä viidellä K-kirjaimella pärjää pitkälle. Entä yritysmaailmassa, toimisiko?