Roope Ruotsalainen

Mashupit (useasta lähteestä tietoa yhdistelevät internet-sivut) leviävät vauhdilla. Päivittäin ilmestyykin uusia mitä veikeämpiä toteutuksia, mutta toistaiseksi saman kaavan mukaan suurin osa näistä on erilaisia Google Mapsin pohjalle rakennettuja palveluita. Laatua on moneen lähtöön, mutta yksi parhaiten toteutettuja matkailijoita palvelevista sovelluksista on muutama viikko sitten lanseerattu Trivop.com. Googlen karttaa hyödyntävä palvelu yhdistää kuluttajien hotelliarvosteluja sekä näiden kuvaamia esittelyvideoita. Ja mikä poikkeuksellista, kerrankin helpolla käyttöliittymällä. Tuoreessa palvelussa on toistaiseksi vasta 144 hotellivinkkiä Pariisista ja 11 Lontoosta. Kilpailijoihin verrattuna tämän palvelun voisi kuitenkin veikata kasvavan. Kuluttaja kun uskoo helpommin toista, etenkin videolla mielipidettään todistelevaa.

Web 2.0 hypetyksen myötä on herännyt keskustelu myös kestävien ansaintalogiikkojen puutteesta. Brittiläinen Park at my Housetarjoaa ahtaantuvissa kaupungeissa parkkitilaa omistavillemahdollisuuden vuokrata plänttiään. Tämä myöskin Googlen karttaahyödyntävä saitti näyttää nopealla vilkaisulla, mistä kaikkialta vuokrattavia parkkipaikkoja voisi löytyä. Suomalaisista toteutuksista Park at my Housean ideaa lähenteleekin eniten ensimmäisten joukossa web 2.0 -rysään lähteneen Igglon palvelu. Kiinteistönvälitys-kartat kun maailmalla on jo nähty. Se, onko Brittien parkkeerauspulmaa ratkova saitti lopulta tuottava, jääköön muiden arvioitavaksi. Monista muista vertaisistaan poiketen, palvelun kautta kuitenkin liikkuu rahaa – ainakin johonkin suuntaan.

Mashupien yhtenä esikuvana voitaneen pitää Chicagon rikostilastoja kartalle siirtänyttä ChicagoCrime.orgia. Toistaiseksi valtaosa mashupeista kuitenkin liittyy matkailuun ja valokuviin, mutta joukosta löytyy mitä erikoisempia lähdeyhdistelmiä aina historian oppitunneista julkkisten talojen bongailuun. Suomalaisia peräänkuulutetaan heräämään – taas kerran. Kun Kambodzhanpaahteisen piskuinen Phnom Pehnkin saanut kaupungin katuravintoloitakartoittavan mashupin osakseen, voi vain kysyä, missä luuraa Nokia-ihmeen kehitys?

Useat kartta-mashupit ovat käytännöllisiä sovelluksia arkiseen käyttöön, mutta mistään suurista keksinnöistä niiden maailmassa ei voida puhua. Mashupin voisi pikemminkin mieltää käytännölliseksi tavaksi visualisoida tylsää dataa. Toistaiseksi menestyneimmät yksilöt hyödyntävät karttoja, mutta aika näyttää mihin suuntaan erilaisista lähteistä tiedonjyviä keräävät palvelut kehittyvät.

Mashup-sovelluksia voi etsiä mm. Mapshark-hakukoneesta sekä ProgrammableWeb ja WebMashup -hakemistoista.