Japani-buumi jatkuu nuorison keskuudessa, sillä nyt Suomessa tanssitaan jo japanilaista klubutanssia – paraparaa. Tanssissa liikutetaan lähinnä ylävartaloa sekä käsiä, kun taas jalkatyöskentely on vähäisempää. Toisin kuin muissa tansseissa. Muistuttaakin kuitenkin jossain mielessä show-tanssia, kun eurobeatin tahtiin heilutaan. Oikeastaan jo jonkin aikaa tätä on Suomessa harrastettu, mutta allekirjoittanut bongasi vasta Turun Sanomista tämän harrastuksen olemassaolon. Lisää lajista esimerkiksi FinnPARAnoids-ryhmän sivuilta.
Miika Lehtonen