Josh Lovison kirjoittaa blogissaan World of Warcraftin Epic-ajattelun siirtämisestä tosielämään. Epicit ovat siis miekkoja ja muita tarvikkeita, joita pelaaja voi ostaa pelatessaan taitavasti ja uutterasti. Nämä epicit ovat siis tietynlaisia statussymboleja, joista muut pelaajat tietävät toisen tason. Epicien ympärille on kehittynyt oma markkinakanava, jossa mm. kiinalaiset pelaavat pelejä läpi saadakseen näitä tarvikkeita ja myyvät niitä sitten niille, jotka eivät halua tai jaksa käyttää aikaa ja energiaa epicien haalimiseen, mutta haluavat kuitenkin niiden tuomaa statusta. Kauppa kävi jossain vaiheessa hyvinkin kuumana eBaylla ennen kuin se sieltä lopetettiin. Kauppa on tuskin loppunut vaan siirtynyt vain muihin kanaviin.
Kysymys kuitenkin kuuluu, miksei samaa ajatusta ole siirretty digitaalisesta analogiseen elämään. Miksei esimerkiksi Karhun hiihtopeliä ahkerasti ja voitokkaasti pelaava saa erikoistyöstettyjä suksia palkinnoksi tai Kurkon tanssipeliä pelaava erikoisbrändättyjä Kurko-tölkkejä. Huipputanssija voisi sitten leveillä taidoillaan vaikkapa huomenna Ullanlinnanmäellä tarjoamalla kavereille lonkeroa palkintotölkeistä.
Jos tällaiseen lähdettäisiin, pitäisi palkintojen saamisen olla oikeasti vaikeaa, muttei liian vaikeaa. Palkintojen pitäisi myös olla niin hyviä, että pelaajat jaksavat nähdä vaivaa ne saadakseen. Jos palkinto olisi oikeasti hieno ja arvokaskin, saattaisi kuluttaja jopa olla valmis maksamaan siitä jonkun verran. Ja mitä hienompi palkinto ja mitä enemmän ihminen on siihen sitoutunut, sitä enemmän hän sitä esittelee kavereilleen ja toimii samalla kyseisen brändin markkinoijana.
Tietysti tässä kaikessa on yksi ainakin yksi mutta: pitäisi olla niitä brändättyjä pelejä, joista näitä ”työvoittoja” voisi saada. Onneksi suomalaisetkin markkinoijat ovat alkaneet huomata, että verkkomainonta voi olla jotain muutakin kuin bannereita tai hakusanoja. Ehkä parin vuoden päästä aletaan nähdä tavoiteltua brändi-tavaraa ihmisten päällä. Ehkä.
PS. Karhulla ei käsittääkseni ole hiihtopeliä eikä Kurkolla tanssipeliä. Voisi olla.
Matias Vakkilainen