Roope Ruotsalainen

Verkkokokemus voi pahimmillaan olla poukkoilua, mutta nyt myös positiivisessa mielessä. Kun entisaikojen portaaleista siirryttiin sulavasti hakukoneiden orjiksi, on kehitys kulkemassa kohti vapautta. Satunnainen surffailija ei ehkä asiaan kiinnitä huomiota, mutta etsimisen (search) ja löytämisen (discover) ero on valtava.

Kuinka monesti klikkaat kiinnostavaa linkkiä jossain muualla, kuin hakukoneessa? Oliko kaverisi blogista linkki tuntemattomiin tarinoihin, mutta uteliaisuus vei voiton?

Tulevaisuuden etsiminen muistuttaneenkin enemmän vahingolta vaikuttavaa löytämistä. On sanomattakin selvää, että hakukoneilta toivotaan edelleen pikasilmäyksiä pörssikursseihin tai vastauksia kotitehtäviin. Tulevaisuuden ja nykyajan ero onkin ehkä suurin ihmisen käyttäytymisessä. Kun ihminen etsii, hän olettaa saavansa tuloksia asioista, joiden hän tietää tai toivoo olevan olemassa. Vastakohtaisesti löytäessään (discovering) ihminen törmää asioihin, joista tai joiden olemassaolosta hän ei tiennyt entuudesta.

Tutkimuksen mukaan* 36 prosenttia amerikkalaisista kuluttajista navigoi verkossa eteenpäin mainosten avulla. Seikkailusta ja satunnaisesta selailusta löytykin ehkä tulevaisuus myös mainosten saralla. Kun 86 prosenttia klikkaa mainoslinkkiä koska kokee aiheen relevantiksi sen hetkiseen tarpeeseen, herää kysymys onko niinkään merkityksellistä missä linkki on? Hakuyhtiöiden sisältöverkkoihin kohdistama mainonta oli jo aikoinaan ensiaskel kohti relevantimpaa mainoskontekstia. Webin sekasotkusta pinnalle nousee myös mm. Amazon.comista tutut ”Muut tämän kirjan ostajat ostivat myös…” -suosittelumoottorit.

Kun meidän jokaisen arkielämän lisäksi mukana on Googlen ja Yahoon!kokoisia jättejä pienten innovaatioiden versoillessa rinnalla, ei haku-tai pikemminkin koko selailukäyttäytymisen muutos ole vain nappikauppaa.Omat jipponsa käytännön tasolla tekee kehittyvä teknologia. Ei liene kaukana aika, jolloin hakukoneet osaavat tulkita video- ja äänitiedostoista metadatan lisäksi myös itse sisältöä. Esimerkiksi YouTube videoiden tägit menettävät merkityksensä, kun suurempi yleisö etsimällä löytää oikeasti haluamansa.

* Brand New World II, AOL 2006

226013_jpg