Aiemmin uutisvirtaan pääsi vain sellaisten sivujen mainoksia, joihin käyttäjällä oli jokin yhteys: käyttäjä joko itse tykkäsi sivusta tai edes kaveri oli painanut peukkua jossain välissä. Raunon putkifirman sadalla tykkääjällä on siis vaikeampaa päästä kenenkään uutisvirtaan, koska tykkääjiä ja heidän kavereitaan on rajattu määrä. Näin on alun perin ajateltu mainonnan olevan relevantimpaa.
Nyt päällä on kuitenkin lukuisten muiden testien ohella testi siitä, miten käyttäjät suhtautuvat mainontaan jota tekevään sivuun minulla ei ole mitään yhteyttä. Nämä mainokset voi nyt tunnistaa siitä, että niissä on mukana yllä oleva termi eli ”Suggested Post”. Mobiilissa vastaavia on testattu jo hieman kauemmin.
Kuten kaikesta, näistäkin FB kerää koko ajan palautetta ja uutisvirtaan tulevaa sisältöä muokataan sen mukaan.
Muita ajankohtaisia testiuutisia on normaaleiden standard adien testaus uutisvirrassa (tällä hetkellä sinne pääsee vain sivun postauksista tehdyt mainokset) ja ensin testiksi luultu, mutta vakio-ominaisuudeksi tuleva postausten jakaminen myös mobiilissa .
Ensi viikolla joku testi voi olla ohi ja toinen auki – ketterää kehitystä pääsee seuraamaan harvoin tällaisella tahdilla.