Verkossa on tarjolla kasvavat markkinat, mutta yllättävän monet suomalaiset yritykset ovat vasta alkutaipaleella miettiessään, mitä digitalisoituminen tarkoittaa omassa liiketoiminnassa ja miten se valjastetaan kasvun moottoriksi.
Toki hyvä suunnittelu ja selkeä päämäärä ovat kaiken perusta, mutta varsinkin verkkomaailmassa myös jatkuva liike on tärkeää; ketterä reagointi sekä jatkuva testaaminen ja oppiminen antavat arvokasta etumatkaa. Siksi on hyvä ryhtyä ottamaan askeleita oikeaan suuntaan jo varhaisessa vaiheessa.
Syitä suomalaisten hitaalle lämpenemiselle voi olla useita; ehkä kyse on muutosvastaisuudesta, perisuomalaisesta uuden yrittämisen pelosta tai kenties markkinoiden keskittymisestä etenkin kaupan alalla. Tai ehkä suomalaisista menestystarinoista verkossa ei ole kantautunut riittävästi innostavia esikuvia.
Suomessa nopeasti kasvavien ulkomaisten verkkokauppojen käyttämät markkinointikeinot eivät ole salaisia reseptejä tai rakettitiedettä. Edistyksellisiä ja tehokkaita tapoja tehdä verkkomarkkinointia voi hyödyntää yhtä lailla mikä tahansa suomalaisyritys. Kyse on enemmän halusta, asenteesta ja uskalluksesta ottaa uusi askel kohti digitalisoitumista. Oikein tehtynä verkkomarkkinointi on erittäin tehokasta ja tulokset ovat mitattavissa, kun kaikkea tekemistä ohjaa vahvasti data.
Suomen verkkomarkkinoilla on nyt ainutlaatuinen ja jopa hieman erikoinen tilanne, kun kotimaiset yritykset ovat ottaneet digitalisoitumisen osaksi markkinointiaan yllättävän hitaasti. Dynaamisesti toimiville yrityksille, jotka omaksuvat nopeasti edistyksellisiä tapoja tehdä verkkomarkkinointia, tarjoutuukin nyt aivan loistava sauma repäistä etumatkaa verkkomarkkinoilla.
Suomessa on siis vielä verrattain helppo menestyä verkkomarkkinoilla, joten nyt on loistava hetki toimia.
Lähde:
Verkkokauppatilasto 2013 (ASML, Kaupan liitto ja TNS Gallup)