13.3.2007 | Vanhat blogit

Tarinoita tuleville sukupolville… ja nykyisille

Kari Haakana löysi The New York Magazinesta jutun nuorten käyttäytymisestä sosiaalisissa medioissa. Varsinkin vanhempi sukupolvi katsoo usein kauhulla sitä kaikkea henkilökohtaista sisältöä, jota nuoret verkkopäiväkirjoihin suoltavat. Miksi ihmiset haluavat laittaa kuvia itsestään kaiken kansan nähtäville ja arvosteltavaksi? Jutussa olikin vedetty hieno analogia muutama vuosikymmen taaksepäin: kyseessä on aivan yhtä iso sukupolvien välinen kuilu kuin rockin tulemisen aikoihin. Vanhemman sukupolven ei siis ehkä kannata olla niin huolissaan: he itse selvisivät rockin tulosta ja nuorten sukupolvi on tänä päivänä paljon vanhempiaan paksunahkaisempaa.

Juttu sai minut kuitenkin miettimään toista aiheen ympärillä käytyä puheenaihetta: henkilökohtaisen historiankirjoituksen katoamista. Totta, nykyisin tallennetaan enemmän tietoa kuin koskaan aikaisemmin, mutta fyysistä dokumentointia tehdään loppujen lopuksi varsin vähän. Kukaan ei enää kirjoita kirjeitä. Valokuvat katsotaan tietokoneen ruudulta tai televisiosta. Tiedostoista ei tehdä varmuuskopioita. Kovalevyn rikkoutuminen (joka muuten on yleisempää kuin moni kuvittelee) saattaa hävittää monta vuotta yhden ihmisen tai vaikka kokonaisen perheen historiasta. Nyt kuitenkin verkkopäiväkirjat yleistyvät ja niiden avulla historiaa taas säilötään varmempaan turvaan kuin yksittäisen henkilökohtaisen koneen kovalevylle. Informaatio löytää siis uuden eloonjäämismuodon.

Riittääkö tämä kuitenkaan? Mikä takaa sen, ettei verkkopäiväkirjoja pitävä yritys mene nurin ja kaikki vuosien varrella kirjattu tieto häviä iloisesti bittiavaruuteen? Toisaalta, sattuihan niitä tulipaloja ennenkin eikä paperipäiväkirjoistakaan taida olla kovin suurta osaa säilössä

Matias Vakkilainen

Dagmar

Dagmar

Lisää aiheesta