Sanotaan, että uudenlainen markkinointi ei pyri keskeyttämään ihmisiä, vaan se on yhdessä tekemistä ja dialogin käymistä ihmisten kanssa. Olemme pyrkineet toteuttamaan tätä käytännössä tänään Suomi24 -verkkopalvelussa käynnistyneellä Aurinkomatkojen omalla Matkailun asiantuntija vastaa-palstalla.
Aiemmin olisimme ostaneet bannereita sopivista palveluista, esimerkiksi juuri näistä Suomi24:n matkailukeskusteluista. Bannereissa olisi vilkkunut Kysy mitä tahansa matkailusta -teksti ja sitä klikaten olisi päässyt Aurinkomatkojen omille sivuille, jossa matkailusta kiinnostunut olisi voinut jättää kysymyksensä, joka olisi ehkä julkaistu markkinoijan sivuilla mukavasti retusoituna.
Tällaiseen julkiseen keskusteluun lähteminen on totta kai riski markkinoijalle: Keskusteluissa voidaan kysyä mitä tahansa ja vastauksiin voidaan kommentoida miten vain. Mutta on hyvä muistaa, että näistä asioista ihmiset keskustelevat joka tapauksessa, oli markkinoija mukana keskusteluissa tai ei. Nyt markkinoija on mukana keskustelemassa. Suoraan, rehellisesti ja omana itsenään.
Ensimmäisistä kysymyksistä päätellen kysyjät eivät näytä ainakaan päästävän Aurinkomatkojen vastaajia helpolla ja hyvä niin. Jään innolla odottamaan, kuinka tämä verkkomarkkinointikokeilu lähtee pyörimään!