Japanilaiset lelun valmistajat ovat vieneet virtuaalilemmikin aivan uudelle asteelle. Tai kyseessä ei ole enää lemmikki, vaan pikemmin ihminen hologrammin muodossa. Erityiseksi hahmon tekee se, että se reagoi sekä puheeseen että fyysiseen kosketukseen. Sitä voi esimerkiksi kutittaa tai puhaltaa niin, että hame alkaa heilua. Laitteelle saa myös erityisiä viivakoodikortteja, joissa on tietotoja sekä kuvia vaatteista. Laittamalla kortin laitteeseen, hahmo vaihtaa vaatteet. Myös tavallisten kaupasta ostettujen tavaroiden viivakoodeja voi hyödyntää. Esimerkiksi noodelipaketin viivakoodin avulla saadaan hahmo syömään nuudelit. Mutta ei kannata antaa liikaa ruokaa, jotta hahmo ei liho. Hahmon ulkomuotonahan on japanilainen koulutyttö, jonka ei moni edes soisi olevan kovin iso uumainen.
Miika Lehtonen