Roope Ruotsalainen

Mainonnan suunnittelijan itsestäänselvyyksien työkalupakkiin on jo vuosia kuulunut (ainakin pitäisi olla kuulunut) offlinen ohjaavuus onlineen – tavoiteltiin verkkonäkyvyyttä tai ei. Mutta yhtälön voi ratkoa myös toiseen suuntaan. Online aktivisuudesta voidaan voidaan offline asioita todeta tapahtuneeksi, osittain myös ennustaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa asuntojen hinnat ovat olleet reippaassa alamäessä. Asuntojen hintojen ja Googlessa tehtävien asuntohakujen määrällä on Hitwisen mukaan merkittävä korrelaatio (.92). Olisiko johtopäätöksiä voinut jo summailla vuosi sitten? Olisiki mukava tietää, missä määrin webanalytiikka on siirtynyt myös pörssianalytiikkojen työkalupakkiin.

Maailmalla ja meillä asuntojen hakeminen on kuitenkin erilaista. Suomessa (sininen viiva) asuntojen haku kääntyy laskuun heti alkuvuodessa, siinä missä Yhdysvalloissa ”kysyntä” jatkuu tasaisena toisen kvartaalin loppuun. Hiljainen kausi ja sitä seuraava pomppaus tapahtuvat vuodesta toiseen jokseenkin samoihin aikoihin. Kertokaa jos tiedätte, itse en äkkiseltään keksi selitystä markkinoiden erilaiselle käyttäytymiselle.

Virtuaalimaailmat ovat Second Lifeen käytettyjä rakennusprojektirahoja lukuunottamatta kohtuullisen kaukana vielä asuntokaupasta.

Miksi kukaan haluaisi tehdä virtuaalisessa maailmassa asioita, joita voi tehdä   oikeastikin? Oikea elämä on pääosin kuolettavan tylsää, joten ihmiset   haluavat paeta siitä. (Vassinen)

Tarkoitusperiä verkon käyttämiseen on tietysti monia. Silti tuntuu teennäiseltä jakaa verkko virtuaalimaailmoihin ja nettisivuihin – tai hyöty ja huvi käyttön. Ehkä pitäisi haudata myös offline ja online. On vain tapoja, aikoja ja paikkoja olla.