Playstation Homessa tapahtumien keskipisteenä on suuri aukio josta avatarit voivat siirtyä eteenpäin aukiota ympäröiviin rakennuksiin. Koska maailma on vasta avattu niin kaikki käyttäjät ovat vielä aika pihalla eikä omaa tiivistä yhteisöä ole vielä ehtinyt muodostua. Suurin osa käyttäjistä on eurooppalaisia. Alkuun eräs ranskalainen tulee kysymään minulta miksi avatarien päälle ilmestyvät puhekuplat ovat joillakin sinisiä kun taas toisilla ne ovat punaisia. Vieressä istuu noin viiden avatarin joukkio kuuntelemassa israelilaisen käyttäjän näkemyksiä maansa poliittisesta historiasta ja nykyisestä tilanteesta.
Homessa on otettu mainonta huomioon heti alusta lähtien. Aukiolta löytyy toistakymmentä mainostaulua joissa vielä tässä vaiheessa mainostetaan pääosin vain Playstationin omia tuotteita ja Playstation Storesta löytyviä pelejä. Aukiolla on myös iso videomainostaulu jota lähestyessä kuuluu myös mainoksen äänet. Mainoksessa soi iloinen kappale ja sen eteen on kerääntynyt noin viisi saksalaista avataria tanssimaan ja chattailemaan -siinä vaiheessa kun ihmiset kerääntyvät tanssimaan mainoksen eteen niin mainosta voinee pitää varsin onnistuneena. Aukion toisella puolella näkyy toinen videomainos, jossa pyörii Red Bullin Air Race. Red Bull on tällä hetkellä Playstation Homen ainoa ulkopuolinen brändi. Aluksi Red Bullin näkyvyys rajoittuu virtuaalisiin mainostauluihin mutta pian Red Bullille on tulossa myös kokonaan oma brändätty trooppinen saari ja peli joka luonnollisesti pohjautuu Red Bull Air Racingiin.
Seuraavaksi on ostoskeskuksen vuoro. Käyttäjät ovat jakaantuneet tasaisesti ympäri virtuaalimaailmaa ja ostoskeskuksestakin löytyy hyvin väkeä. Alkuun ostan virtuaaliset Conversen näköiset kengät. Ostaminen on tehty helpoksi – raha vaihtaa nopeammin omistajaa kuin fyysisessä kenkäkaupassa. Luottokortin tiedot ovat jo valmiina liitettynä käyttäjätiliini joten ostaminen vaatii vain paria napinpainallusta ja kuittikin tippuu samantien sähköpostiini. Tällä hetkellä ostettavaa löytyy vielä niukasti mutta tulevaisuuden suunnitelmissa on että jatkossa Homesta voisi ostaa myös fyysisiä tuotteita joihin ensin voi tutustua virtuaalimaailmassa.
Playstation Home vaikuttaa mielenkiintoiselta myös markkinoijan näkökulmasta. Red Bull saa varmasti alkuun runsaasti huomiota Homessa, varsinkin kun se on tällä hetkellä ainoa ulkopuolinen brändi koko virtuaalimaailmassa. Second Lifessa ongelmina oli mm. liian iso ja hajanainen maailma, huono grafiikka, mainonnanvastainen ilmapiiri ja tekemisen puute. Homessa puolestaan avatareita löytyy tasaisesti kaikkialta, grafiikka on hienoa, mainonta istuu maailmaan luonnollisesti ja tekemistä riittää kiitos runsaan sisällön kuten pelien ja videoiden. Näyttäviä pelejä onkin mahdollista liittää Playstation Homeen sillä Homen taustalla jyrisee markkinoiden tehokkain pelikonsoli. Tämä on myös Playstation Home heikkous, sillä Home toimii vain Sonyn pelikonsolilla mikä rajaa sen käyttäjäkuntaa huomattavasti. Playstation 3 maksaa helposti yli 400€ ja pelikonsolimarkkinoilla myös Microsoft Xboxilla ja Nintendo Wii:llä on vahva asema, joten on vaarana että Homen käyttäjämäärät jäävät Suomessa suhteellisen pieniksi.
Nähtäväksi jää se että miten virtuaalimaailmojen suosio pelikonsoleissa kehittyy ja tekeekö markkinoijat samanlaisen ryntäyksen Playstation Homeen kuin Second Lifeen. Onko virtuaalimaailmojen tulevaisuus pelikonsoleissa?
Tuomas Henttonen