Brändin kehittämisen palvelut

Vahva brändi ammentaa syntytarinastaan eli kuluttajatarpeesta, josta se on saanut alkunsa. 
Tärkeää on, että brändi puhuu kuin ihminen ihmiselle. 
 
Olemme kumppanisi asiakaslähtöisen brändin määrittämisessä, kehittämisessä ja mittaamisessa.  

Ihmisymmärrys: Missä olemme nyt?

Asiakasymmärryksen avulla voimme selvittää, missä olemme nyt. Mitä ihmiset brändistämme ja kilpailijoistamme ajattelevat ja mitä he arvostavat? Vastauksia saadaan palveluidemme avulla: bränditutkimus, segmentointi, sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien mielikuvat sekä brändin asemoituminen suhteessa kilpailukenttään. 

Brändin määrittely: Mitä haluamme muuttaa ja kehittää?  

Yhdessä selvitämme, mitä asiakas- tai kuluttajaymmärrykseen ja liiketoimintaamme perustuen meidän tulee muuttaa ja kehittää. Tähän liittyviä palveluitamme ovat brändistrategia, brändin tone-of-voice ja visuaalisuus sekä keskeisimpien brändin mielikuvatekijöiden määrittely. 

Mittaaminen ja oppiminen: Miten brändi kehittyy?  

Mittaamisen avulla saamme selville, miten kuluttajat tai asiakkaat kokevat brändin kehittyvän. Pystymme lisäksi olemaan avuksi brändi-investointien perusteluissa ja tarkastelemaan mediainvestointien vaikutusta brändimittareihin, brändin vaikutusta myyntiin sekä auttaa siinä, miten jakaa mediainvestoinnit brändillisen ja taktisen mainonnan kesken. 

DaguTalks-jakso

Brändin tulisi puhua aina ihmiselle

Tiedolla johdetun brändin kehittäminen alkaa asiakasymmärryksestä. Oli kyse sitten uuden brändin luomisesta, vanhan kirkastamisesta tai pienestä tuunauksesta, brändiä tulee aina peilata suhteessa ihmiseen.   

”Monesti asiakkaamme haluavat, että heidän brändinsä olisi laadukas ja rohkea. Jos yleisö näkee brändin kuitenkin kädenlämpöisenä, on tavoitteen ja todellisuuden välillä iso kuilu. Sitä lähdetään paikkaamaan brändin kehittämisen keinoin.”

– Laura Siltanen, Senior Client Director, Dagmar 

Brändi-investointien tulokset näkyvät usein vasta pidemmällä aikavälillä. Niiden vaikutus liiketoimintaan on kuitenkin kyettävä todistamaan heti. Kun brändiä johdetaan tiedolla eli dataa laajasti hyödyntämällä, on mahdollista osoittaa pitkäjänteisen brändityön tärkeys ja saada varmuutta investointipäätöksille.  

”Brändiä voi yrittää johtaa, mutta se ei ole enää vain yritysten itsensä käsissä. Käyttäjä määrittää brändiä yhtä lailla. Siksi tarvitaan asiakasymmärrystä.”

– Kirsi Laakso, Customer Insight Director, Dagmar

Vahva brändi ammentaa syntytarinastaan eli kuluttajatarpeesta, josta se on saanut alkunsa. Perimän lisäksi brändin persoonassa, eli puhetavassa, asenteessa ja visuaalisuudessa, heijastuu brändin taustalla vaikuttavat arvot. Brändissä tulee olla mieleen jääviä ja tunnistettavia elementtejä, ja lisäksi sen tulee herättää tunnetta.  

”Brändi ei ole vain rationaalinen työkalu, vaan brändi on jotain, joka muodostuu ihmisten sydämissä. Brändi on lupaus asiakkaalle. Lupaus esimerkiksi laadusta, tunteesta tai olotilasta.”

– Outi Hämäläinen, Strategy Director, Dagmar 

Dagmarin asiantuntijat brändin kehittämisessä

Laura Siltanen

Senior Client Director

laura.siltanen@dagmar.fi

+358407772817

Outi Hämäläinen

Strategy Director, Brand Communication and Media

outi.hamalainen@dagmar.fi

+358405509988

Kirsi Laakso

Customer Insight Director

kirsi.laakso@dagmar.fi

+358503463481

Ilkka Keskiväli

PIDEMMÄLLÄ VAPAALLA

ilkka.keskivali@dagmar.fi

+358408618967

Samuel Tastula

Lead Strategist, Digital Transformation

samuel.tastula@dagmar.fi

+358407484301

Veera Sydänmaalakka

PIDEMMÄLLÄ VAPAALLA

veera.sydanmaanlakka@dagmar.fi

+358445415119

Jukka Ihalainen

Creative Strategy Director

jukka.ihalainen@dagmar.fi

+358408602039

Antti Iiskola

Creative Director

antti.iiskola@dagmar.fi

+358408483830