Dagmar kokosi menestystekijänsä kulttuurikirjaksi
Dagmarin menestys kumpuaa ihmisistä ja kulttuurista. Miten vastuullisesti kohtelemme asiakkaitamme ja toisiamme. Millaisella intohimolla tartumme työtehtäviin ja kasvatamme asiantuntemustamme. Miten rohkeasti kuljemme uuteen ja luomme näkemyksiä myös tulevasta. Kulttuurimme vaikuttaa hurjasti niin työssä viihtymiseen kuin Dagmarin vetovoimaan sekä luottokumppanina että työnantajana. HR Manager Marianne Arima kertoo, miten ja miksi Dagmar sanoitti ja kuvitti menestystekijänsä kulttuurikirjaksi.
Kulttuurikirja auttaa pitämään hyvää kulttuuria yllä myös seuraavat 50 vuotta
Dagmar on toiminut markkinointimaailmassa menestyksekkäästi jo lähes 50 vuoden ajan. Vuosien mittaan olemme kasvaneet ja uudistuneet, ja saaneet myös paljon uusia kollegoita, uusia ”dagulaisia”. Tällä hetkellä meitä on reilu 230 asiantuntijaa – 230 erilaista, osaavaa yksilöä.
Meitä kaikkia yhdistää merkityksellinen työkulttuurimme, johon jokainen meistä osaltaan myös vaikuttaa. Siksi on erittäin tärkeää, että saamme siirrettyä hyvää kulttuuriamme osaajapolvilta toisille nyt ja tulevaisuudessa.
Mutta millaisista tekijöistä kulttuurimme muodostuu ja miten voisimme kuvailla kulttuuriamme yhä uusille osaajapolville linjakkaasti? Näitä asioita pohtimaan perustimme keväällä 2020 Dagmarin kulttuurityöryhmän.
”Meille dagulaisille on aina ollut itsestään selvää, että maailma ei ole valmis. Että me toimimme jatkuvassa muutoksessa olevassa ympäristössä, jossa uuden oppiminen on paitsi viisasta myös välttämätöntä. Se vaatii uteliasta luonnetta ja sen hyväksymistä, että keskeneräisiä tässä ollaan itse kukin. Mutta kun pitää mielen avoimena ja ottaa rohkeasti vastaan sen mitä maailma tuo tullessaan, alkaa tapahtua hyviä asioita.”
Dagmarin kulttuurikirjaTutkimusta, kuuntelua, kirkastusta, piirroksia, sanoitusta
Kulttuurityöryhmä ryhtyi tutkimaan tarkemmin kulttuuriamme. Toteutimme mm. yhdessä yrityskulttuurin kehittämiseen keskittyvän Leidenschaftin kanssa kulttuuritutkimuksen. Tulosten pohjaltakin oli selvää, että Dagmarilla on vahva kulttuuri, se vain piti sanoittaa ja kuvittaa auki. Keräsimme kokemuksia, juttelimme ihmisten kanssa, työstimme epäselviä asioita kirkkaiksi ja avasimme lisää piirtämällä. Keväällä 2021 valmistui Dagmarin oma kulttuurikirja. Se kiteyttää mm. strategiaamme, arvojamme, johtamislupaustamme ja toimintatapojamme.
Kestäviä työuria, onnistuneita markkinoinnin ratkaisuja
Vaikka jokainen dagmarilainen opettaa kulttuuriamme päivittäin – omalla toiminnallaan eri kohtaamisissa, myös kulttuurikirja on koettu tärkeäksi. Se auttaa sanallistamaan kulttuuriamme ja työtapojamme ja sitomaan ne yhteiseen menestykseemme. Kulttuuriamme on nyt helpompi avata niin nykyisille kuin uusille osaajillemme.
Upean kulttuurimme kautta mahdollistamme paitsi kestäviä työuria osaajillemme, myös menestyksellisiä markkinoinnin ratkaisuja asiakkaillemme.
”Kulttuuri on vienyt meidät menestyjinä vuosikymmeneltä toiselle ja erottaa meidät muista. Se on kuin toiminnanohjausjärjestelmä, jonka jokainen dagulainen hallitsee ja opettaa eteenpäin uusille dagulaisille. Sen tueksi kokosimme kulttuurimme rakennusaineet tähän kirjaan. Ajateltavaksi, jaettavaksi ja ajan myötä taas muokattavaksi.”
Krista Elopuro, CEO, Dagmarin kulttuurikirjaTutustu Dagmarin kulttuurikirjaan täällä.
Seuraa Dagmarin arkea ja kulttuuria Dagun Instagram-kanavalla.
ONKO TEILLÄ JO KULTTUURIKIRJA?
Kulttuurikirja auttaa uusia ja nykyisiä työntekijöitä ymmärtämään yrityksenne tarinan ja vision, pääsemään sisään yrityksen kulttuuriin ja kehittämään sitä yhteisvoimin eteenpäin. Kulttuurikirja sisältää paljon tietoa, jota perehdytyksessä on mahdotonta käydä läpi .
Työnantajamielikuvallisesti potentiaaliset työntekijät voivat tutustua yrityksen arvoihin, yrityksen työtapoihin ja kulttuuriin jo ennen työhaastattelua, jos kulttuurikirja on julkinen.
Autamme toteuttamaan yrityksenne kulttuurikirjan! Kerronta lähtee teistä ja henkilöstöstänne, mutta kirkastamme kanssanne asiat kansien väliin, ymmärrettäväksi ja kiteytetyksi koosteeksi.