BlogiVeera Sydänmaalakka 20.01.2022

Sisältömarkkinoinnin trendit 2022 top 5

Osaamisen kasvattaminen Luovat sisällöt Sisältömarkkinointi Trendit

Miten pandemia näkyy brändien sisällöissä ja sisältömarkkinoinnissa 2022? Dagmar Storiesin Creative Lead Veera Sydänmaanlakka ja Content Strategist Samuel Tastula tiivistivät trendiraporttien tärkeimmän annin.

1. Millainen sisältö on aikani arvoista?

Muistatko vielä käsitteen ruutuaika? Olimme siitä kovin huolissamme, ja sitten jouduimmekin lukittautumaan koteihimme. Ruutuaikaa oli yhtäkkiä moninkertaisesti aiempaa enemmän, joten fokus siirtyi kulutettujen sisältöjen laatuun.

Vuosi Zoomissa ja jatkuvassa somescrollauksessa on herättänyt monet pohtimaan, onko siihen käytetty aika sen arvoista. Mikä sisältö on oikeasti tärkeää? ”Missä ja miten käytän aikaani, mitä teen? Mikä on oikeasti tärkeää?” Isoja kysymyksiä, eikö?

Moni haluaa nyt muuttaa arjessaan jotakin pysyvästi. Milleniaalit siirtyvät päivätöistään sivuprojekteihinsa, ja Accenturen kansainvälisen selvityksen mukaan 95 % sanoo tehneensä ainakin yhden pysyvän muutoksen elämäntavoissaan pandemian aikana1. Brändin tulisikin vaalia yleisönsä kallisarvoista aikaa ja miettiä, voiko heitä jotenkin tukea näissä isoissa tai pienissä elämänmuutoksissa.

Esimerkiksi vuoden alussa julkaistu Sundayy on sosiaalinen media, jossa julkaistaan vain kerran viikossa. Deittailusovellus Thursdayta voi käyttää vain torstaisin. Disney+ julkaisee sarjoja yksi jakso kerrallaan.

Älä siis lähetä enää yhtäkään uutiskirjettä tai julkaise artikkelia, jonka sisältöä ei ole strategisesti mietitty.

2. Yhdistä uudet opit

Moni brändi panosti omiin sisältöihin ja uusiin tapoihin, kun asiakkaat eivät päässeetkään pandemian vuoksi kivijalkakauppoihin. Nyt on aika pohtia, miten yhdistää uudet virtuaalimaailman opit tosielämän kanssa. Millaisia mahdollisuuksia livestreamit ja virtuaaliset tapahtumat voivat tuoda?

Esimerkiksi Singaporessa virtuaalikonsertti Take back the nights alkoi puhtaasti livestriimeillä pahimpaan lockdown-aikaan. Järjestäjillä oli kuitenkin haaste, miten saada tuloja virtuaalikonsertista. Sponsoreita ei juuri ollut, vaikka yleisö löysi tapahtuman. Tapahtuma pelillistettiin niin, että yleisö sai itse päättää miten paljon ja mihin rahaa käyttivät – ja se oli menestys.

Suomessa Vuoden kulttuuritekona sekä Vuoden tapahtumana 2021 palkittu Nightwishin 3D-virtuaalikonsertti An Evening with Nightwish in a Virtual World keräsi 150 000 katsojaa 108 eri maasta. Konsertin voi nähdä ruotsalaisessa suoratoistopalvelu Staccsissa.

3. Brändienkin takaa löytyy ihmisiä

Muistatko muutaman vuoden takaa hittivideon, jossa lapset ryntäävät toimittajan työhuoneeseen kesken BBC:n suoran lähetyksen? Tämä on nyt ollut arkipäivää koko maailmalle. Ihmisten prioriteetit ja perspektiivit ovat muuttuneet – työ- ja arki-minät ovat sekoittuneet. Olemme kaikki ihmisiä tittelistä ja taustasta huolimatta. Sen vuoksi kaipaamme ennen kaikkea positiivisuutta ja inhimillisyyttä myös brändien sisältöihin, sillä niissäkin taustalla ovat ne samat ihmiset, joiden keittiöihin ja olohuoneisiin olemme Teams-ähkyssämme päässeet vierailemaan.

Brändi, kerro ja näytä, keitä oikeat ihmiset ”kulissien” takana ovat. Tuo ihmisiä yhteen ja kerro aitoja tarinoita, jotka liikuttavat. Esimerkiksi ukrainalainen SkyUp kertoi lentohenkilökunnan rennommasta työasusta, jossa korkokengät vaihtuivat lenkkareihin. Helposti lähestyttävää ja samaistuttavaa sisältöä, eikö vain?

4. Panosta pieneenkin personointiin

Kuluttajan odotukset ovat nyt korkeammalla kuin koskaan – mikä tahansa kohtaaminen brändisisältöjen parissa on oltava saumattomasti toimiva kokonaisuus. Median kulutus on lisääntynyt, mutta samalla kilpailu sisällöstä kasvaa. Malttamattomat silmäparit eivät tyydy huonoon tai monotoniseen sisältökokemukseen. Kaksi kolmesta (66 %) kuluttajasta odottaa yrityksen tuntevan heidän uniikit tarpeensa ja odotuksensa2. Kuuntele ja tutustu siis yleisöösi, jotta pystyt tarjoamaan odotuksia vastaavaa sisältöä.

Personointi mielletään usein kovin hankalaksi, mutta kevyilläkin toimenpiteillä muokkaat sisältöjä vastaanottajaa puhutteleviksi. Esimerkiksi aiemman sivustokäyttäytymisen pohjalta personoituvat etusivun sisältönostot on yksinkertainen tapa tuoda asiakasta kiinnostavia sisältöjä helpommin kulutettavaksi.

5. Partneroidu ja palvele

Pandemia kiritti brändejä tuottamaan nopeasti uusia digitaalisia palveluita. Ja mitäpä siitä seurasi? Elämämme helpottui monessa mielessä, kun digiloikkaus oli yksinkertaisesti pakko tehdä. Esimerkiksi Wolt laajeni kertaheitolla ja EM-futishuumassa fanituotteita sai kotiovelle puolessa tunnissa.

Kuluttajien vaatimukset palvelevaa brändiä kohtaan eivät laimene, kun lähestymme uutta normaalia. Mieti, minkä toisen brändin kanssa voisit tehdä yhteistyötä ilahduttaaksesi ja helpottaaksesi asiakkaasi arkea?

Lähteet:

1 Accenture, April 2021
2 Salesforce, State of the Connected Customer. 4th edition.

TÄMÄN BLOGIN KIRJOITTIVAT

Samuel Tastula

Lead Strategist, Digital Transformation

samuel.tastula@dagmar.fi

+358407484301

Veera Sydänmaalakka

PIDEMMÄLLÄ VAPAALLA

veera.sydanmaanlakka@dagmar.fi

+358445415119

LISÄÄ SISÄLTÖJÄ AIHEESTA