Mistä on somekohut tehty? Miten somekohu syntyy ja miten siitä voi selvitä
Kaava on jokseenkin aina sama. Ihmiset kiihkoutuvat jostain aiheesta tai aiheen vierestä – syntyy kohu, joka leviää kulovalkean tavoin eskaloituen suoranaiseksi someraivoksi, jopa kohtuuttomuuksiin asti.
Somekohuilla on tapana kehittyä virka-ajan ulkopuolella, jolloin ne saavat usein velloa ja kasvaa rauhassa ennen kuin brändi ehtii reagoida niihin. Siksi myös iltaisin ja viikonloppuisin tarvitaan nettikeskustelujen jonkin asteista seuraamista ja reagointikykyä.
Kaava on jokseenkin aina sama. Ihmiset kiihkoutuvat jostain aiheesta tai aiheen vierestä – syntyy kohu, joka leviää kulovalkean tavoin eskaloituen suoranaiseksi someraivoksi, jopa kohtuuttomuuksiin asti.
Somekohuilla on tapana kehittyä virka-ajan ulkopuolella, jolloin ne saavat usein velloa ja kasvaa rauhassa ennen kuin brändi ehtii reagoida niihin. Siksi myös iltaisin ja viikonloppuisin tarvitaan nettikeskustelujen jonkin asteista seuraamista ja reagointikykyä.
Somekohu yllätti, miten toimia?
Somekohusta on mahdollista selvitä. Kannattaa muistaa ainakin nämä:
- Kohu ei häviä itsekseen. Pahoittele asiaa mahdollisimman pian ja rehellisesti. Lupaa tehdä asiasta täydellinen selvitys. Muista, että aito anteeksipyyntö sisältää ymmärryksen oman teon vaikutuksista muihin.
- Valjasta kaikki liikenevät resurssit seuraamaan somekeskustelua ja palvelemaan mediaa. Seuraa myös omia kanaviasi, keskustelupalstoja ja hashtageja. Some-kuuntelupalvelusta voi olla hyötyä.
- Reagoi kielteiseen palautteeseen ja huomioon suoraselkäisesti.
- Tee sisäisesti selvitys tapahtuneesta.
- Arvioi maksettu mainonta. Pitäisikö ainakin osa mainonnasta laittaa pauselle kohun ajaksi?
Voiko somekohusta olla hyötyä?
Mieti, onko tilanteessa myös toinen puoli. Netti on todennäköisesti täynnä brändiisi liittyvää keskustelua, Google-haut ovat nousseet ja aiheesi trendaa Twitterissä. Parhaassa tapauksessa somekohu voi näkyä hyvinä myyntilukuina. Wolt kertoi kasvattaneensa kohuviikolla myyntiään noin 30 prosenttia verrattuna edelliseen viikkoon. On mahdollista, että myös Veetin myynti on lähtenyt nousuun, kun brändi sai surullisen kuuluisan kohun myötä rutkasti lisää tunnettuutta.
Luo brändillesi koko markkinointiviestintää koskeva kriisiviestinnän strategia, jossa sosiaalinen media on vahvasti mukana. Minkä tason kohuun reagoidaan ja missä vaiheessa. Kuka tai ketkä reagoivat, miten ja minkä kanavien kautta. Keitä on syytä informoida, ja miten jälkihoito ja oppiminen toteutetaan.
-
Rahapelialan vapautuminen vaikuttaa sinunkin markkinointiisiVuoden 2027 alussa Suomessa siirrytään rahapelien tarjoamisessa lisenssimarkkinaan. Kun kymmenet ja kymmenet ulkomaiset toimijat ryhtyvät…Lue blogi
-
KKV:n uudet linjaukset vaikuttajamarkkinoinnin merkitsemiseen – mitä markkinoijan on hyvä tietää?Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on päivittänyt ohjeistuksiaan vaikuttajamarkkinoinnin merkitsemisestä. Suuria mullistuksia ei tullut, mutta PR-lähetysten…Lue blogi
-
Mikä yhdistää parhaiten toimivaa mainontaa?Dagmar tutkii vuosittain yli 150 kampanjaa. Vuosien saatossa kertyneen tietopankin data kertoo, millaiset osatekijät saavat…Lue blogi
tämän blogin kirjoitti
LISÄÄ SISÄLTÖJÄ AIHEESTA
-
Dagmar tutki: Hakukäyttäytyminen muuttuu mediakulutuksen mukana –Search Everywhere Optimization ja Social Search ovat uusi tapa ajatella hakukoneoptimointiaOletko ensimmäisenä hakutuloksissa, kun puoli miljoonaa suomalaista hakee YouTubesta inspiraatiota auton hankintaan? Entä löydytkö, kun…Lue blogi
-
Pirkka-fanituotteiden lanseeraus sai myyntikellot soimaanKun oli aika lähteä lanseeraamaan Pirkka-brändin fanituotteita, oli selvää että nuorta kohderyhmää piti lähestyä heitä…Tutustu työhömme
-
OOH ja DOOH tiedetään – nyt tulee FOOH72 metriä pitkä Paula Vesala jammailee Olympiastadionin tornin vieressä. Päärautatieasemalla kivimies nuolaisee jäätelötötteröstä aina kun…Lue blogi