Projektinhallinta – vaikuttajakampanjan selkäranka
Hyvin johdettu vaikuttajakampanja on projektinhallinnan taidonnäyte.
Vaikuttajamarkkinoinnin kasvu tuo mukanaan entistä laajempia kampanjoita. IAB:n mukaan vaikuttajamarkkinoinnin kokonaismarkkina Suomessa vuonna 2024 oli 59,6 miljoonaa euroa. Edellisvuoteen verrattuna kasvua oli 6 %.
Sisältöjä tuotetaan monipuolisesti eri kanaviin ja yhteistyökumppaneita on paljon. Hallittavaa siis riittää. Selkeä rakenne, aikataulu ja vastuunjako pitävät vaikuttajakampanjan kasassa.Tähän tarvitaan osaavat tekijät!
Miksi projektinhallinta on tärkeää vaikuttajakampanjoissa?
1. Monikanavaisuus vaatii koordinointia
Vaikuttajat toimivat eri alustoilla, kuten Instagram, TikTok, YouTube, podcastit ja blogit. Jokainen kanava vaatii erilaista sisältöä, aikataulua ja ohjeistusta. Projektinhallinnan avulla varmistetaan, että kokonaisuus on eheä ja kampanjan pääviesti tulee läpi formaatista riippumatta. Mainonnan konseptin täytyy sujahtaa vaikuttajan muuhun sisältöön luonnollisesti, joten vaikuttajien kanssa sparrailu sisällöistä on tärkeää.
2. Useat sidosryhmät, erilaiset odotukset
Brändi, vaikuttajat ja toimistot – kaikilla on lusikkansa tässä influsopassa. Projektinhallinta toimii kapellimestarina, jotta kaikki tulevat kuulluiksi ja yhteinen punainen lanka löytyy. Hyvän projektinhallinnan avulla kaikki ymmärtävät tavoitteet ja odotukset pysyvät realistisina. Kokenut projektipäällikkö kommunikoi kaikille osapuolille säännöllisesti kampanjan etenemisestä.
3. Selkeä brief
Kampanja ei voi onnistua ilman selkeää briefiä. Siihen kirjataan kaikki tärkeimmät elementit, jotka vaikuttajan tulee ottaa huomioon sisältöä luodessaan: tavoite, pääviesti, aikataulut, mahdolliset tuotetiedot ja selkeänä ohjenuorana toimiva do’s and don’ts -osio. Näin vaikuttaja tietää, mitä häneltä odotetaan. Hyvin rakennettu brief on tärkeässä roolissa onnistuneissa kampanjoissa ja sisällöissä.
4. Aikataulutus on kunkku ja kuningatar
Vaikuttajakampanjat ajoittuvat usein sesonkeihin: lanseerauksiin, kampanjapäiviin tai juhlapyhiin. Kampanjat voivat kytkeytyä muuhun mainontaan, jolloin aikataulussa pysyminen on tärkeää. Projektipäällikkö viestii aikatauluista selkeästi ja pitää huolen, että julkaisut tulevat tarkistettavaksi sovitusti ja vaikuttaja julkaisee ne oikeana päivänä. Projektinhallinta varmistaa, että julkaisut nostetaan mainontaan oikeana ajankohtana ja orgaaniset luvut ehditään napata talteen ennen kuin mainonta alkaa.
5. Lain noudattaminen
Projektipäällikkö pitää huolen myös siitä, että sopimukset ovat kunnossa ja julkaisujen merkinnät ovat oikein.
Mainosmerkintä julkaisuun ei ole vapaaehtoista. Julkaisuissa tulee jo heti alussa näkyä selkeästi, että kyseessä on mainos ja mitä mainostetaan. Projektinhallinta varmistaa, että sisältö noudattaa eettisiä ohjeita ja mainosmerkinnät ovat oikeilla paikoillaan.
Lue mainosmerkinnöistä lisää: KVV:n uudet linjaukset – mitä markkinoijan on hyvä tietää
6. Mittaaminen, optimointi ja raportointi
Kampanjan onnistumista ei voi arvioida ilman dataa. Projektinhallinta takaa, että tulokset kerätään systemaattisesti. Vuosiyhteistöissä arvioidaan julkaisujen onnistumista yksi kerrallaan ja optimoidaan tarvittaessa sisältöjä, jotta ne toimivat yhä paremmin. Projektipäällikkö raportoi tulokset ja analysoi, missä onnistuttiin ja mitä voisi ensi kerralla tehdä paremmin.
Kun projekti pysyy kasassa, kampanja loistaa ja brändi saa yhteistyöstä parhaan hyödyn.
Kaipaatko apua tehokkaaseen vaikuttajamarkkinointiin?
Ota yhteyttä – asiantuntijamme auttavat mielellään!
Tutustu onnistuneisiin vaikuttajamarkkinoinnin kampanjoihimme:
K-Citymarketille huikeita tuloksia jatkuvalla vaikuttajamarkkinoinnilla
Felix Valkosipuli Ketchup tuuletti koko brändin TikTokissa ”Paras mainos mitä oon nähny”
KIRJOITTAJA
Kaisa Pörri
LinkedIn
Kaisa on vaikuttajamarkkinoinnin asiantuntija, jo miltei kymmenen vuoden kokemuksella. Populaarikulttuuri ja some ovat vahvoja Kaisan kiinnostuksen kohteita, joten uusimmat trendit on Kaisalla aina tiedossa. Kaisan parasta vapaa-ajan puuhaa ovat löntystelykävelyillä käyminen ja videopelien pelaaminen.
Lue lisää aiheen artikkeleitamme
-
Nespresson PR-lähetyksellä tuotiin esille kesän uutuusjääkahvejaNespresso halusi tuoda esille kesän uutuus-jääkahveja ja tehdä jääkahveista trendikkäitä nuorelle kohderyhmälle (Gen Z ja…Tutustu työhömme -
Serla vaikuttajakampanja vahvisti leikkisää, värikästä ja iloista brändimielikuvaa nuoremmassa kohderyhmässäSuomalaiset ovat rakastaneet Serlan korkeaa laatua, paikallisuutta ja aitoutta koko sen yli 60-vuotisen taipaleen ajan….Tutustu työhömme -
Projektinhallinta – vaikuttajakampanjan selkärankaHyvin johdettu vaikuttajakampanja on projektinhallinnan taidonnäyte. Vaikuttajamarkkinoinnin kasvu tuo mukanaan entistä laajempia kampanjoita. IAB:n mukaan…Lue blogi