Markkinatutkimus ja insight

Väitämme, että on valtava riski investoida markkinointiin tai oikeastaan mihinkään, jos päätösten pohjalla ei ole oikea tieto ja ihmisymmärrys. Megatrendit muuttavat ihmisten toimintaa, ajattelua ja ostotottumuksia nyt nopeammin kuin koskaan aiemmin. Ja vauhti kiihtyy.

Olemme asiakasymmärrystalo, jonka ytimessä on laaja näkemys ja kokemus eri toimialoista yhdistettynä lähes 20 henkilön tutkimusosaamiseen. Ihmisymmärrys, datan tuottaminen ja hyödyntäminen markkinoinnin ja myynnin ympäristöön sovellettuna sekä erityisesti sen jatkojalostaminen toimintaa ohjaavaksi voimaksi, on kivijalkamme.

Mainonnan tutkimus

Varmistaa ja tuottaa kehityspolun mainonnan investointien tehon maksimoimiseksi sekä ennen mainonnan esittämistä, että sen jälkeen.

Strateginen segmentointi

Toimii sekä strategisen, että operatiivisen markkinoinnin sekä liiketoiminnan kehittämisen kivijalkana. Kertoo, ketkä ovat arvokkaimpia asiakkaitamme tulevaisuudessa ja miten heidät saadaan asiakkaaksi.

Bränditutkimus

Kertoo, miten brändi koetaan nyt ja mihin suuntaan sitä tulisi kehittää. Toimii sekä brändistrategian pohjana, että kehityksen todentajana.

Innovointi- ja tuotekehitystutkimukset

Antavat suuntaviivat tuotekehitykselle ja varmistavat uusien tuotteiden ja palveluiden potentiaalin. Ennustavat innovaatioiden menestyksen ja varmistavat oikeat valinnat kehitysmatkan varrella.

Asiakaskokemus: esim. Mystery shopping ja asiakaspolut

Auttaa ymmärtämään, miten asiakas-/palvelulupaukset toteutuvat asiakasrajapinnassa ja antaa eväitä palveluprosessin kehittämiseen. Kuvaa asiakaspolun vaiheet ja kertoo draiverit ja esteet asiakaspolun varrella.

Henkilöstötutkimus

Tuo näkyväksi henkilöstökokemuksen nykytilan ja vahvuudet sekä auttaa ymmärtämään, mitä asioita pitää kehittää, jotta henkilöstökokemusta voidaan johtaa entistä paremmin.

Voimmeko auttaa? Ota yhteyttä!

Kirsi Laakso

Customer Insight Director

kirsi.laakso@dagmar.fi

+358503463481

Johanna Toivonen

Lead strategist

johanna.toivonen@dagmar.fi

+358505550455

Ville Rekula

Customer Insight Director

ville.rekula@dagmar.fi

+358438200750

Tarjouspyyntö

* merkityt kentät ovat pakollisia

Pudota tiedostot tähän tai
Max. tiedoston koko: 10 MB.

    Max 1 viesti kuukaudessa, noin 5 minuuttia tuoreita näkemyksiä, uutisia ja katsauksen toimialamme oleellisiin keskusteluihin.

    Kun lähetät viestin, olemme sinuun pikaisesti yhteydessä. Pidämme huolta tiedoistasi tietosuojaselosteessamme kuvatulla tavalla.